Kyyjärven verkkolehti | marraskuu 2012
EtusivuPääkirjoitusTapahtumatNettiradioNetti-tv1InfoPalauteYritykset ja palvelutIn English

Yhteistyökumppaneille logopaikka. Valitse yrityksellesi sopiva aihealue ja varaa paikkasi heti !

Seurakunta eteenpäin entisillä veroilla

2.11.2012 Olavi Vallivaara

Kyyjärven seurakunnan kirkkoneuvosto esittää entistä verotuloprosenttia tulevalle vuodelle.

Kirkkoneuvoston kokous oli torstai-iltana 1.11.2012. Seurakunnan talous olisi edellyttänyt veroprosentin nostoa, kun vuosikate oli viime vuodelta miinusmerkkinen ja investointeja on suunniteltu ensi vuodelle. Hankesuunnitelmassa on Kirkon aidan kunnostaminen ja Pappilan katon uusiminen. Kirkkoneuvosto esitti kuitenkin, että pitäydytään entisessä verotuloprosentissa 1,75 %. Perusteluna oli uudet seurakuntien rakennemuutokset ehkä jo lähitulevaisuudessa. Kyyjärven seurakunta kirkkohallituksen uuden rakenneuudistusehdotuksen mukaaan tulisi kuulumaan osana Pohjoisen Keski-Suomen seurakuntayhtymää. Jos suunnitelmat toteutuvat vuosina 2015-17 yritetään siihen saakka  pärjätä entisillä tuloilla ja sopeuttaa menoja tulojen mukaan. Talouspäällikkö Kari Kemppainen toi terveiset Haapaniemessä pidetystä rakenneuudistuskokouksesta.

 Kunnan laatimasta kirkonkylän  yleiskaavasta keskusteltiin ja Koivulantien asunto-osakeyhtiön tiedusteluihin maapalan ostamisesta suhtauduttiin periaatteessa myönteisesti. Soran myymisestä Harsunkankaalta päätettiin tarkemmin tutkia. Kirkkoherra kertoi myös siunauskappelin kello hankkeesta, jota kunnallisneuvos Tapio Lintulahti vetää. Kirkkoneuvosto valitsi kolmen hengen ryhmän, joka sopii kellojen paikan kappelin vieressä. Talouspäällikkö selvittelee asiaan liittyvät lupa-asiat. Kirkkoneuvosto suhtautui asiaan myönteisesti ja on mukana hankkeessa. Kirkon tietokoneyhteyksiä tutkitaan ja hautausmaan puuston harvennus toteutetaan katselmuksessa sovitulla tavalla. Hyvksyttiin puukauppa metsänhoitoyhdistyksen tekemän arvion mukaan.