Kyyjärven verkkolehti | heinäkuu 2009
EtusivuPääkirjoitusTapahtumatNettiradioNetti-tv1InfoPalauteYritykset ja palvelutIn English

Yhteistyökumppaneille logopaikka. Valitse yrityksellesi sopiva aihealue ja varaa paikkasi heti !

Kyyjärven väkiluku tippunut oletetussa tahdissa

1.7.2009 Matti Muukkonen

Potentiaalinen työllisyysaste on vain 67 prosenttia

Kyyjärven asukasluku on laskenut kevään aikana jotakuinkin oletetussa tahdissa. Tammi-toukokuussa väkimäärän nettovähennys oli 12 henkilöä, joka tarkoittaa 0,7 prosentin tiputusta. Tasaisenvauhdin tahdilla väki Kyyjärvellä vähenee tänä vuonna lähes 30 hengellä, joka on jopa puolet enemmän kuin viime vuonna. Tämä siitäkin huolimatta, että syntyvyysenemmistö on tänä vuonna ollut viime vuotta parempi. Vuoden kokonaistiputus on näillä näkymin päätymässä lähes 2 prosenttiin.

”Väestökehitys on alkuvuoden aikana ollut ennusteiden mukainen. Vielä ei ole käytössä tarkempaa tietoa siitä mitä ikäryhmiä meiltä on muuttanut pois, mutta oletettavaa on, että paine on kohdistunut nimenomaan työikäisiin ja lapsiin”, kunnanjohtaja Matti Muukkonen kertoo. Hänen mukaansa muuttotappion taloudellisia vaikutuksiakaan ei vielä voida arvioida, mutta mikäli nyt tapahtuva tiputus suhteutetaan aiempiin arvioihin, voi nettovaikutus olla jopa parinsadantuhannen euron eli kunnallisverotukseen käännettynä 1 prosenttiyksikön luokkaa. Kunnanvaltuuston hyväksymän kunnanhallituksen talouspoliittisen ministerivaliokunnan esityksen mukaisesti verotusta ei kuitenkaan olla tässä vaiheessa kiristämässä.

”Kunnan talous pysyy tässä vaiheessa tasapainossa sillä, että olemme pystyneet nostamaan työllisyysastetta noin 3 prosenttiyksiköllä alkukesän aikana”, Muukkonen kertoo. Hänen mukaansa työllisyysasteen tulisi olla reilusti yli 70 prosentissa, mielellään lähes 80 prosentissa, jotta kunta pystyy siedättämään väestökadon. ”Ongelmaksi kuitenkin muodostuu se, että potentiaalinen työvoima on vakiintunut noin 67 prosentin tienoolle, joten nykyisellä väestöllä emme edes täystyöllisyyden vallitessa pysty pääsemään 70 prosentin työllisyysasteeseen”, kunnanjohtaja tuo esiin.

Lisätietoja: Matti Muukkonen, matti.muukkonen@kyyjarvi.fi, 050-3522394.