Tuhottu sävelteokseni

Minut on tuhottu! Luomisvoimani on iäksi mennyttä! Inspiraation lähteeni samoin! Nuotit, partituurit, jopa muistiinpanot! Molemmat hanurilaatikkoni!

Dir.cant. Ilmari Piiparinen:

Kuitenkaan en taiteilijana malta olla kuvailematta, miten tuona päivänä täydellisten sopusointujen lumoissa ajauduimme kohti dramaattista, täysin ennalta-arvaamatonta grande-finalea! Aamun varhaisina tunteina harjoittelimme hellän vaimoni, siis vaimoni Hellän kanssa sävelteokseni teemoja, ja jo kukonlaulun aikaan liittyi mukaan kauppias Jortikan rouva omine hanureineen. Osin inspirointiin perustuva teokseni alkoi saavuttaa kiinteämpiä muotokokonaisuuksia, eli muodontua teokseksi, kuten me säveltämisen lahjan omaavat kirkkomuusikot sanomme.

Vaimoni sutaisi lopputuloksen nuottipaperille, siis aivan kursorisesti, kuten inspiraatiopohjaisessa tapauksessa kuuluu tehdäkin. Teoksenihan kuvaa Kuusniemen kahakan kulkua sävelkielellä, ja alkuräjähdystä, anteeksi voimakasta alkuakordia silmälläpitäen olimme varautuneet kattilankansilla ynnä muilla tehosteilla kakofonisen sävelräjähdyksen aikaansaamiseen. Hanuripartiomme oli saanut mainittua huipennusosiota varten vahvistusta, sillä korjaamopäällikkö Valdemar Åkerlund ja Turpeisen Hepa olivat varanneet Kuusjoen sillankorvaan kaksi tyhjää polttoainetynnyriä, jotka kokeiltaessa päästivät infernaalisen metelin kun niitä lyötiin jakoavaimella ja rengasraudalla. Pikku Hepan innostus oli liikuttavan aitoa, ja oli täysi työ pidätellä häntä aloittamasta ennen aikojaan. Jouduin tavan takaa pistäytymään kyseisessä rantalepikossa ennen esityksen alkua.

Rovastin tervetuliaispuheen jälkeen oli minun, siis tarkoitan meidän vuoromme. Taiteellinen innoitukseni suorastaan läikkyi yli, siis käytyäni useaan otteeseen mainitussa lepikossa. Voin ilman itsekorostusta sanoa, että sen seurauksena kohosin transsinomaiseen tulkitsemisvireeseen. Hanuripartioni leidit olivat asetelleet kaiken tarvittavan paikoilleen, ja aplodien saattelemana minä, dir. cant. Ilmari Piiparinen, musiikkineuvos ja diblomiurkuri, astuin areenalle eli sillalle. Näin kyllä veneen, joka dramaattisesti lipui esiin Pappilannimen takaa kuin Väinämöisen pursi tuonelanjoella, mutta otaksuin kauppias Jortikan haluavan nauttia vaimonsa ryydittämästä esityksestä alaperspektiivistä käsin, koska keskellä venettä näytti istuvan jykevä hahmo.

Muistikuvani eivät ole aivan selviä, kuten usein tapahtuu silloin kun todellinen taiteilija antautuu alitajuntansa voimien vietäväksi. Siltä pohjalta lienee ymmärrettävissä, etten tarkalleen muista mitä tapahtui ennen sitä, kun heräsin hanuri sylissäni sillan kirkonkylän puoleisessa päässä. Kaksi tummaihoista naishenkilöä seisoi vierelläni silmänvalkuaiset välähdellen. Juhlayleisö oli maastoutunut pitkin rantapusikoita.  Mitään en kuullut, jos leidit mitään sanovatkaan suun aukeilemisesta huolimatta.

Kuuloni palautui normaaliksi tuon toisen tumman kaunottaren hellässä hoivassa, eikä minulle ollut yllätys että tuo tummuus hävisi hänen kasvoistaan jo muutaman pesun jälkeen. Suntio Jortikka suvaitsi kysäistä minulta seuraavana sunnuntaina  kirkonmenojen jälkeen, pidinkö vaimostani enemmän  tummana vai vaaleana? Tehän tiedätte kauppias Jortikan rahvaanomaisen naurun, joten en vastannut mokomaan ulkomusiikilliseen kysymykseen.

Tapahtuman korvaus-ja vastuukysymyksiin palaamme vaimoni kanssa tuonnempana.