Kyyjärven verkkolehti | syyskuu 2007
EtusivuPääkirjoitusTapahtumatNettiradioNetti-tv1InfoPalauteYritykset ja palvelutIn English

Yhteistyökumppaneille logopaikka. Valitse yrityksellesi sopiva aihealue ja varaa paikkasi heti !

Sunnuntaina on mikkelinpäivä

28.9.2007 Olavi Vallivaara

Mikkelinpäivä saa nimensä ylienkeli Mikaelista.

Vanha mikkelinpäivä oli 29.9. Nykyisin se on tätä päivää lähinnä oleva sunnuntai. Mikkelinpäivä kirkkovuodessa on omistettu enkeleille. Enkelit kuuluvat Jumalan näkymättömään maailmaan. Kaikilla lapsilla on suojelusenkeli. Valkeuden enkelit ovat johdattelemassa meitä taivaan tielle. Pimeyden enkelit taas vetävät Jumalasta eroon.  Monetkaan meistä ei ole nähnyt enkeliä. Kun uskomme tunnemme enkelien johdatusta ja varjelusta elämässämme. Kerran taivas täyttyy enkeleistä, kun Jeesus saapuu kunniassaan. Silloin kaikki näemme ihan oikeita enkeleitä. Raamatussa mainitaan nimeltä Mikael enkelin lisäksi myös Gabriel ja Rafael.

Mikkelinpäivä oli vanhan kansan merkkipäivä. Silloin tuli sato olla korjattuna.  "perunat kellarissa, viljat laarissa ja naisväki sisätöissä."

Kyyjärven kirkossa on mikkelinpäivänä 30.9. perhejumalanpalvelus klo 10. Jumalanpalveluksen yhteydessä kastetaan Anne ja Heikki Noposen lapsi. Kastejumalanpalveluksen toimittavat: khra Olavi Vallivaara, kanttorina toimii Matleena Vallivaara ja suntiona Alpo Noponen. Nuorten kuoro laulaa.

Mikkelinpäivän iltana on seurat klo 19 Helena ja Arvo Ulvolla Oikarilla. Siellä puhujina ovat Timo Määttä ja Markku Nuorala. Tervetuloa mikkelinpäivän tilaisuuksiin!