Elämän virta

Runo on Annikki Kujalan runokirjasta: Miten kaunis maa.

Kun virta kulkee elämä.
Pisara pisaralta, alas vuorilta.
Kevyesti kevätpurosena solisten,
rantojensa pikkukivillä leikkien.

Jo voimistuu virran juoksu, levenee uoma.
Auringon nousu hartioillaan,
ruokkien rantojensa ruohikoita
se kuvastaa taivaan sinen, pilvet.
Kukkien peili. Kirkas kiiltävä riemu.

Kun virta kulkee elämä.
Jo kuuluu jyly, ukkosen kaltainen, ärjyy koski.
Vedet syöksyvät mustaan kuiluin vaahtoisin harjoin
kuin säikyt hevoset.

Syvänteessä, kallion varjossa
vaanii julma Iku-Turso saalistaan.

Taas tyyntyvät tyrskyt, vaimenee virta.
Verkkaisena kyminä rauhallisten metsien halki,
ohi aarnihonkien joissa kotkat pesivät.
Lehtoihin, suojaisten oksien alle.
Tummissa, syvissä suvannoissa viipyillen.

Kuin virta kulkee elämä.
Pisaroista, hetkistä syntynyt.
Joka pisarassaan kaipuuta kantaen,
ikävöiden pysyvyyttä,
etsien alkukotia, ikuista merta.

Jo aukeavat aavat rannat.
Tyyntyvät vedet, vaimenevat kuohut.
Ei pelkoa. Vain tyyni tyytyminen.
Kotiinpaluu. Rauha.