Katso lisäkuvat

ETSIVÄKERHO KAPU JA SALAPERÄINEN SAARI

JATKUU edelliseltä viikolta...

”Olkoon huone minkälainen tahansa, siitä minä aion ottaa selvän”, Kaisa sanoo ja tarttuu ovenkahvaan. Hitaasti hän kääntää ovenkahvaa. Kummatkin ottavat askeleen eteenpäin. Edessä oleva näky saa heidät pysähtymään. Sekä Ulla, että Kaisa huokaisevat hämmästyksestä.

Ulla toipuu ensimmäisenä. ”Mikä ihana huone”, hän huokaisee. ”Ja kaunis”, Kaisa lisää. ”Tämähän on kuin vanhasta elokuvafilmistä”, Kaisa kikattaa.  ”Shh… katsohan tätä”, Ulla hyssyttelee ja nostaa pienen posliini kulhon, jonka koristeellinen kansi tekee tyttöihin vaikutuksen. Juuri samalla hetkellä pojat astuvat huoneeseen. ”AARRE!!”, he hihkaisevat. Tytöt pudottavat säikähdyksestä kulhon, joka hajoaa kymmeniksi kappaleiksi, samalla näyttäen sisältönsä.

”Ei! Oliko pakko säikyttää?”, Kaisa huokaa harmistuneena. ”Tehän sen pudotitte!”, Petri vääntää vastaan. ”Riita poikki! Asialle ei voi enää mitään!”, Ulla sanoo. Anssi kerää kulhon kappaleet yhteen kasaan. Hiljaa mutisten hän silmäilee kiinnostuneena kulhon sisältöä.

Monia papereita ja valokuvia tippuu toinen toisensa perään hänen käsistään. Kaisa huomaa juuri lattialle pudonneen valokuvan. ”Tämäpä on vanha kuva”, Ulla huomauttaa. Kaisa ei vastaa mitään, hänestä kuvassa on jotain tuttua. Pojat tulevat myöskin  katsomaan kiinnostuneena valokuvaa kurkkien tyttöjen olkapäiden yli.  He päättelevät kuvan olevan perhekuva jostain perheestä. Pieni, noin 11-vuotias poika kiinnittää Petrin huomion. ” Hei… Näyttääkö tuo poika teidänkin mielestä isoisältä? ”, hän kysyi osoittaen sormellaan poikaa. ” Olet oikeassa! ”, Ulla hihkaisee innostuneena. Hänestä sukujen tutkimukset ovat mukavaa puuhaa. ” Näytetään kuvaa isoisälle ja simsala pim, hän saa tietää ketkä ovat hänen vanhempansa, ” Anssikin innostuu ” Maa kutsuu etsiväkerho Kapua, kuinka moni muistaa, että veneemme karkasi eräiden hutiloinnista…, ” Kaisa luo merkittäviä silmäyksiä poikien suuntaan, ennen kuin jatkaa: ”..siksipä olemme yhä täällä saarella! Tämä muistutus sai jokaisen mielen alaspäin. Merkillinen sihahdus saa heidät kuitenkin säpsähtämään.

Ullasta se kuuluu läheltä.. Liiankin läheltä. Pelonsekaisin tuntein hän käännähtää ääntä kohti. Ja huomaa tuijottavansa kiiluvia silmiä ja hampaita, jotka ovat valmiita iskemään saaliinsa! ”Iikk!,”  kiljahdus kiirii ilmoille Ullan suusta. Nopeasti hän hyppää askeleen taaksepäin. Kaisa seuraa silmät pyöreänä tapausta. Petri hänen vierellään on yhtä pelon vallassa kuin hänkin. Kun taas Anssi retkahtaa nauruun. ” Sehän on vain kissa, ” hän hekottaa. Kaisalta  ja Petriltä pääsee helpotuksen huokaus. Kun taas Ullan täytyy laittaa himmeät valot päälle tarkistaakseen asian. Lopulta hän myöntää Anssin olevan oikeassa. ” Mennään nukkumaan”, Kaisa ehdottaa. ” Oletteko tosissanne?”, Ulla kysyy epävarmana. Häntä ei huvita alkaa nukkumaan hiirien keskellä. ” No pakko se varmaan on”, Anssi haukottelee. Kaisa levittää jo makuupussin lattialle. Muut seuraavat esimerkkiä. Anssi laittaa kuitenkin sukupaperit takkinsa taskuun. Siellä ne ovat tallessa. Sitten hän ryömii makuupussiinsa. Jokainen nukahtaa omia aikojaan. Vihdoin tasainen tuhina täyttää huoneen.

Aamu valkenee aurinkoisena. Eilistä myrskyä ei aamun perusteella uskoisi todeksi. Petri herää mahansa kurnintaan. ” Onko kenelläkään ruokaa?”, hän kailottaa äänekkäästi. ”Mmm…”, Pääsee muiden suusta, näiden alettua heräillä. ”Tämän aamun ateria nautitaan voileivillä”, Kaisa sanoo. ”Hetkinen .. Se voi sittenkin muuttua kunnon puuroksi”, Anssi sanoo iloisena katsoen ikkunasta rantaan. ” Kuinka niin? Kuka sitä nyt tähän taikoisi”, Ulla kysyy, ja haukkaa voileivästä palasen. Muut ryntäävät ikkunaan. ”ISOISÄ!”, kaikilta pääsee samaan aikaan. Voileivät unohtuvat etsivien rynnätessä pihamaalle. Isoisä ilmaantuu paikalle huolestuneena, mutta kaivaa hymyn kasvoilleen. ”Olen iloinen, kun näen teidät ehjinä”, hän sanoo. ”Saatte kyydin moottoriveneellä takaisin Mäntyniemeen.” Etsivät lähtevät iloisina laittamaan tavaroita talossa kasaan. Isoisä seuraa heidän perässään, kunnes pysähtyy katsomaan taloa. ”Ei… ei voi olla totta!”, hän huudahtaa. 

”Mitä nyt?”, muut kysyvät pysähtyen katsomaan. ” Tuo talo.. minä muistan sen…se sisältää niin paljon muistoja”, isoisä sanoo hiljaa. ” Pitäisikö minun näyttää niitä papereita, ehkä hän saisi lisää tietoa perheestään”, Anssi kysyy. ” Totta kai, nehän kuuluvat oikeastaan isoisälle!”, Kaisa huomauttaa. ”Mitä papereita?”, isoisä kysyy.  ”Näitä”, Anssi vastaa ja vetää taskustaan paperinipun isoisälle. Tämä tutkii niitä hiljaa. ”Kyllä, nämä tässä valokuvassa ovat minun oikeat sisarukset ja vanhemmat. Noin yksitoistavuotiaana minut ja muut sisarukseni annettiin pois, koska äitini ja isäni eivät voineet kasvattaa meitä. He lähtivät maailmalle töihin ja me jouduimme orpokotiin”, sen sanottuaan isoisä vaikeni ja painoi paperit rintaansa vasten.

”Eli tämä talo kuuluu sitten sinulle isoisä!”, Petri hihkaisee. ”Aivan, mehän voimme tehdä tästä kummitustalon ja…”, Anssin lause jää kesken kun Kaisa huomauttaa kipakasti talon kuuluvan nyt lopullisesti isoisälle. Ei pojille. ”Minä teen tästä kesämökin ja kunnostan sen entisen veroiseksi”, Isoisä riemuitsee. ”Ja uutuudeksi laitat kaikki pelikoneet ja…” Petrinkin lause jää sanomatta loppuun kun Ulla työntää kätensä Petrin suulle vaimentaakseen hänet.                                                                                                                   ”Nyt lähdemme kohti mäntyniemeä syömään pannukakkua, onhan kaikki tavarat mukana?”, Isoisä kysyy ja lähtee joukon ensimmäisenä kohti venettä suu hymyssä.     ”Taas yksi tehtävä suoritettu”, Etsiväkerho huudahtaa yhtä aikaa.