Kyyjärven verkkolehti | kesäkuu 2005
EtusivuPääkirjoitusTapahtumatNettiradioNetti-tv1InfoPalauteYritykset ja palvelutIn English

Yhteistyökumppaneille logopaikka. Valitse yrityksellesi sopiva aihealue ja varaa paikkasi heti !

Lapset opettelivat uimaan!

Elina Huttunen

Tänäkin vuonna 40 lasta aloittivat kesän uimakoulussa. Kyyjärven kunnan järjestämä uimakoulu järjestetään joka vuosi kesäkuussa ja tänä vuonna uimakoulun opetuksesta vastasi Kyyjärven 4H-yhdistys.

Ensimmäisen ryhmän alkeisuimakoululaiset saapuivat maanantai-aamuna monitoimitalon aulaan odottamaan innokkaina ja jännittyneinä ensimmäistä uimakoulua kuin eput ensimmäistä koulupäivää. Moneen kertaan tarkastettiin repun sisältö, että onko varmasti uikkarit ja pyyhe mukana. Sääntöjen muistelemisen ja opettajien esittelyiden jälkeen päästiin vihdoin pukuhuoneisiin ja uimaan!  Ensimmäinen päivä vedessä tuntui oudolta ja tuntui että vesi vei mukanaan ja haluamaansa suuntaan ei tahtonut päästä. Päivä alkoi veteen totuttautumisella ja kastautumisella. Osa uimakoululaisista olivat erittäin rohkeita ja uskaltautuivat "keittämään perunoita" ja "etsimään aarteita" altaan pohjasta. Kahden viikon uimakoulun jälkeen alkeisuimakoululaiset osasivat sukeltaa, liukua, uida, kellua... Alkeisuintimerkin suorittivat 4 vesipetoa (4 pistettä, joista yksi 10 m uintisuoritus).

Harrasteryhmän uimakoululaiset olivat tottuneempia veteen ja heiltä onnistui niin sukellus kuin kolme eri alkeisuintityyliä (selkä,-rinta- ja myyräuinti). Hengitystekniikan opettelu oli vaikeinta, mutta kovan harjoittelun jälkeen sekin onnistui. Harrastusmerkin suorittivat 10 uimakoululaista (15 pist, joista kaksi 25 m uintisuoritusta). Ja nyt onkin sitten äitien ja isien vuoro opetella uimaan...