Kyyjärven verkkolehti | kesäkuu 2006
EtusivuPääkirjoitusTapahtumatNettiradioNetti-tv1InfoPalauteYritykset ja palvelutIn EnglishBlogit

Yhteistyökumppaneille logopaikka. Valitse yrityksellesi sopiva aihealue ja varaa paikkasi heti !

Katso lisäkuvat   

Partiolaiset narraamassa lohia

15.6.2006 Eevaliisa Hakola

Poikavartiolaiset viettivät torstai-iltaa kalastaen. Kaunis itikkainen ilta toi Harjunlammelle monta "onnen onkiaa."

No nyt ei tosiaankaan tarvitse lähteä merta edemmäs kalaan, niin läheltä löytyi kalapaikka. Nuorempi väki luvan ostettuaan hurauttaa sinne kätevästi vaikka polkupyörällä. Tällä kertaa sinne mentiin autolla. Kalaoppaina toimi Arska ja Risto.

Pojat olivat narranneet lohia jo reilun kolme tuntia kun itse saavuin lammelle. Yhteinen kalapussi oli niin painava ett pohjahan siitä hajosi. Eli minulta jäi parhaat palat näkemättä; kalojen hivuttaminen rannalle ja eväiden syönti. Evästauolla tyydyttiin kylmiin eväisiin metsäpalovaroituksen vuoksi. Osa pojista sai saaliskiintiönsä täyteen jo illan aikana. Toiset jatkavat vielä huomenna. Illan aikana oli käsitelty myös kalan perkaaminen. Tekemällä senkin oppii. 

Pois lähtiessä minäkin näin vilauksen lohesta, rannalle asti sitä ei saatu. Siinä seisoin vieressä "haavi" auki, kun se oikea haavi olisi ollut ihan lähellä otettavaksi apuun. Kameraakin älysin käyttää vasta kun käskettiin...