Kyyjärven verkkolehti | marraskuu 2011
EtusivuPääkirjoitusTapahtumatNettiradioNetti-tv1InfoPalauteYritykset ja palvelutIn English

Yhteistyökumppaneille logopaikka. Valitse yrityksellesi sopiva aihealue ja varaa paikkasi heti !

Adventtina lauletaan kirkossa "Hoosiannaa"

26.11.2011 Olavi Vallivaara

Ensi sunnuntaina 27.11. klo 11 on Adventin perhejumalanpalvelus. Adventti aloittaa uuden kirkkovuoden. Sana adventti tulee latinankielestä ja merkitsee odotusta. Odotamme joulua, mutta varsinaisesti adventin odotus kohdistuu Jeesuksen paluuseen.

Adventtijumalanpalveluksen perinteeseen kuuluu "Hoosianna"-laulu, joka on nyt myös virsikirjamme ensimmäinen virsi. Hoosiannaa huudettiin Jeesukselle, kun hän ratsasti viimeisen kerran Aasilla Jerusalemiin. Hoosianna merkitsee suomeksi: Oi Herra auta, Oi Herra anna menestystä. Tätä tarvitsemme uutenakin kirkkovuotena.

Adventin perhejumalanpalveluksen toimittamiseen osallistuvat tuttujen työntekijöiden lisäksi päiväkerholaiset ja lapsikuoro. Lapsikuoro on harjoitellut syksyn ajan kanttori Minna Erkkilän johdolla. Kuorossa on ollut mukana noin 30 lasta ja adventtisunnuntaina on ensimmäinen esiintyminen. Päiväkerholaisia on ohjannut Kirsi Pohjoiskangas ja he laulavat myös perhekirkossa. Jumalanpalveluksen jälkeen Diakoniatyön johtokunta tarjoaa kahvit ja diakoniatyön joulumyyjäiset on seurakuntasalissa. Myyjäistavaraa vastaanotetaan ennen jumalanpalvelusta ja ostajiakin toivotaan myyjäisiin. Tervetuloa laulamaan yhdessä Hoosiannaa ja avamaan joulun odotusta kirkossa!