Kyyjärven verkkolehti | huhtikuu 2008
EtusivuPääkirjoitusTapahtumatNettiradioNetti-tv1InfoPalauteYritykset ja palvelutIn English

Yhteistyökumppaneille logopaikka. Valitse yrityksellesi sopiva aihealue ja varaa paikkasi heti !

Katso lisäkuvat   

Jännä päivä

25.4.2008 Pirkko Kotanen/ perusopetus

Lukuvuoden 2008-2009 esikoululaiset kävivät tutustumassa esikouluun.

Pieniä ujosia koululaisen alkuja ilmaantui keskiviikkoaamuna koulun pihaan äidin tai isän kanssa. Tänään oli se päivä jolloin he pääsivät tutustumaan syksyllä alkavaan esikouluun, uusiin kavereihin ja esikoulun opettajaan ja apuopeen.

Aluksi kokoonnuttiin istumaan luokkaan ja Eeva-ope kertoili päivän ohjelmasta. Seuraavaksi tehtiin pieni askartelu ja sitten päästiinkin leikkimään. Leikkiminen näytti toimivan hyvin, vaikka ei kaikki toisiaan tuntenutkaan.

Samaan aikaan vanhemmille oli järjestetty tiedotustilaisuus Leena Halttunen-Vierinmaan johdolla.