Kyyjärven verkkolehti | helmikuu 2010
EtusivuPääkirjoitusTapahtumatNettiradioNetti-tv1InfoPalauteYritykset ja palvelutIn EnglishBlogit

Yhteistyökumppaneille logopaikka. Valitse yrityksellesi sopiva aihealue ja varaa paikkasi heti !

Katso lisäkuvat   

Ananaskakkua maanantai-illassa

2.2.2010 Eevaliisa Hakola/ Kyypartio

Taas me leivotaan SAMAA, mehän ollaan jo kerran tehty sitä!

Sanovat Kotka lauman lapset, kuullessaan illan leivonta menyyn. Ai ootteko? Hyvänen aika, en minä yhtään muistanut! No, aikuiset ei aina muista kaikkea, siksi meillä niitä muistilappuja on välillä, siellä sun täällä. Kotka- laumassa on kuitenkin uusia sudareita, tämä leivonnainen ei ollut ihan kaikille tuttu.

Ja kun touhuaminen alkaa, siinä äkkiä unohtuu " tää on jo kerran tehty" meininki. Yhdeksän erilaista taikinaa valmistui. Sama ohje ja mitat mutta se taito onkin hyppysissä jokaisella. Siksi vuokiin laitettiin nimet koska jokainen teki oman onnistuneen taikinansa. He, jotka ananaksesta tykkäsivät, laittoivat sitä kakkunsa päälle mausteeksi.

"Kahden kerroksen uunissa" ne paistettiin ja ja hieman aikaa ehtivät jäähtyäkin, ennenkuin 60 minuttia partioillan alkamisesta oli kulunut. Varpun kakkua sai maistaa illalla vain isänsä. Minä iskin siihen kiinni äsken, nauttiessani myöhäistä päiväkahvia. Juuri kun mukellan viimeistä palaa suussani, tyttö kysyy missä se hänen piirakkansa on?? Eli salaa ei saa syödä...

Muutkin tällä hetkellä viidestä eri partioryhmästä ovat alkuvuodesta väsänneet taikinoita. Viimeviikolla maistiaisiksi tuli mokkapaloja. Tänä iltana kolon keittiössä taas touhuavat pienimmät sudarit. Ja laskiaistiistaina tehdään tietysti laskiaispullia, jos muistan tehdä taikinan valmiiksi...