Kyyjärven verkkolehti | helmikuu 2010
EtusivuPääkirjoitusTapahtumatNettiradioNetti-tv1InfoPalauteYritykset ja palvelutIn English

Yhteistyökumppaneille logopaikka. Valitse yrityksellesi sopiva aihealue ja varaa paikkasi heti !

Mitä kuuluu Kyypartiolle?

3.2.2010 Eki Holmberg

Kiitos kysymästä, toimintaa sille kuuluu.

Toimintaahan partiolle kuuluu ja sitä on riittänyt. Syksyllä mukaan tuli useita uusia sudareita ja touhuissa on ollut matkassa nelisenkymmentä sudenpentua, seikkailijaa ja tarpojaa sekä muutama samoaja. Vaeltajat meiltä valitettavasti puuttuvat.   Kuluvan toimintakauden alussa siirryttiin Kyypartiossa lopullisesti uuden ohjelman edellyttämiin ikäkausiryhmiin ja ohjelmiin.  Muutos on ollut haaste  Kyypartion vetäjille eli laumanjohtajille ja vartionjohtajille. Hyvin on muutoksesta selvitty vaikka tiukkaa tuppasi tekemään aika-ajoin.   Syyskausi päättyi joulukuun puolivälissä yhteiseen pikkujouluun. Sitä ennen oli marraskuussa  lupauksenanto partiokirkossa ja tällä kertaa se toteutettiin uuden  ohjelman mukaan.  Talvikausi aloitettiin tammikuun toisella viikolla ja kevään aikana on tavoitteena saada valmiiksi syksyllä aloitetut sudenpennun jäljet ja sekkailijoiden ilmansuunnat.  Uudet nimitykset kuulostavat epäilemättä vielä hieman oudoilta, mutta  pian ne tutuksi tulevat.

Muutosta on paljon, mutta miksi?  Tänä vuonna Suomen Partiolaiset  täyttävät täydet 100 vuotta ja sen vuoksi tai kunniaksi on partiotoiminta   uudistettu monella tavoin.  Ensinnäkin ikäkausirymät on uusittu vastaamaan paremmin  lasten/nuorten kehitystä ja toiveita.  Uudet ryhmät ovat  sudenpennut  / 7v- 9v, seikkailijat/ 10v-12v, tarpojat/ 12v-15v, samoajat/ 15v-18v , vaeltajat/  18v-22v sekä aikuiset 22v+.   Uutta on myös se, että  vetovastuussa olevien johtajien tulee olla aiempaa vanhempia eli vaeltajaikäisiä tai aikuisia.  Myös partiolaisten vanhempien toivotaan osallistuvan toimintaan avustajina.  Erityisesti Kyyjärven kaltaisilla paikkakunnilla tämä on tervetullut  ajatus.             

Partion 100-vuotistaival Suomessa näkyy toiminassa läpi vuoden. Valtakunnallinen aloitustempaus on 13.-14. helmikuuta eli ystänänpäivän viikonloppuna jolloin sadat lippukunnat ympäri maan järjestävät erilaisia näkyviä tapahtumia. Kyyjärvellä tempaistaan lauantaina 13. helmikuuta Paletin pihassa . Tarkoitus on rakentaa laavu ,jossa on mahdollisuus räiskälettä mutustellessa saada tietoa partion toiminnasta.  Vuoden suurin tapahtuma on ilman muuta  Suurleiri Kilke Evolla kesä-elokuun vaihteessa. Leirille tulee  noin 10000 partiolaista.

Toukokuussa on myös Kyypartiolla yksi virstanpylväs  partiomatkallaan. Lippukuntamme täyttää silloin 25 vuotta eli neljännes vuosisadan.  Josko sitä juhlistetaan jotenkin ,selvinne vuosikokouksessa 21. helmikuuta klo 16 Partiokololla. Sinne toivotaan myös partiolaisten vanhempia mukaan kuulemaan mitä tuleman pitää sekä tuomaan mahdollisia ideoita ja ehdotuksia toimintaan( ei tarvitse pelätä, väkisin ei ketään  sidota eli "nakiteta")  Kevään toimintaan on suunniteilla ainakin käynti Planetariossa jyväskylässä sekä JOTT -vaellus eli päivän kestävä polkuvaellus jossa tutkaillaan kevään tuloa. Retki on tarkoitus suunnitella perhetapahtumaksi  eli ei vaikeaksi. Kesäkussa on suunnitteilla kesäleiri jossain lähialueella. Ehkäpä Ahon apassit heräävät taas henkiin. Toteutuminen riippuu siitä saadaanko riittäävä määrä vetäjiä ja (yö-) valvojia. Koloillat jatkuvat sovitun ohjelman mukaan viikottain toukokuussa pidettävään päätökseen. Tarkempi tapahtumakalenteri saadaan  vuosikokouksen jälkeen. 

Tavataan tapahtumassa  Kyy Eki

Ps. Alkukuva on Suurleiri Tarukselta  jota jotkut nimittivät  "vesileiriksi" sillä vettä satoi puolet  leirin ajasta ja lujaa. Kyypartiosta leirille osallistui  5 tyttöä  sekä allekirjoittanut.