Kyyjärven verkkolehti | syyskuu 2009
EtusivuPääkirjoitusTapahtumatNettiradioNetti-tv1InfoPalauteYritykset ja palvelutIn EnglishBlogit

Yhteistyökumppaneille logopaikka. Valitse yrityksellesi sopiva aihealue ja varaa paikkasi heti !

Katso lisäkuvat   

JOPAS SIINÄ ON MUODON MUUTOSTA !

31.08.09 Erämiehet / Matti

Näin siellä Nurmijoella hommat etenee!

Tämä kuva on otettu 27.07.2009, taustalla oleva oviaukko on entisten "hyysien" oviaukko. Sen jälkeen on ollut noin 25 talkoo kertaa, kun seurataan samaa kohdetta kuvien muodossa voi nähdä kehityksen.

Voi juku olihan muutos, ei uskoisi että tässä oli vielä keväällä ns. ulkohuusia kolme, eikä koko ajan ole tehty samaa kohdetta, salien ja keittiön ikkunapuitteet on saaneet maalikerroksia, takkahuone on saanut 10cm eristeet.

Taas on aihetta kiitoksiin, talkootunnit alkaa lähestyä 3500 se on kunnioitettava asia, ilman teidän työpanostanne, emme saisi projektiamme koskaan valmiiksi.
Rahaa olemme käyttäneet niin paljon, että oma osuus olisi kasassa,
vielä samanverran työtä niin johan on valmista.

Rahoituskin alkaa olemaan "kondiksessa", kuntamme on ollut siihen myönteisesti vaikuttamassa,
saamme hakea välirahoitukseen lainaa, meidän omasta pankista, jonka kunta takaa ja lainasta aiheutoneisiin kuluihin, on myönnetty samalta taholta tukea.

Joten mikä meidän on touhuta, kun näin monelta suunnalta kannustetaan.
Tässä vaiheessa suuri kiitos päättäjillekin, mutta jos hattua nostaisin, se nousis kuitenkin, talkoolaisten kohdalla kaikkein korkeammalle.

31.08.2009 Johtokunta kokouksessaan, suoritti taas säilykepurkin arvonnan, kannatusjäsenten kesken, arpa suosi tällä kertaa,
Jouko Hukkaa ONNEKS OLKOON JOUKO !

Vielä suuret KIITOKSET kaikille!!
Toivottaa Kyyjärven Erämiehet ry ja sen johtokunta.