Kyyjärven verkkolehti | joulukuu 2008
EtusivuPääkirjoitusTapahtumatNettiradioNetti-tv1InfoPalauteYritykset ja palvelutIn English

Yhteistyökumppaneille logopaikka. Valitse yrityksellesi sopiva aihealue ja varaa paikkasi heti !

Katso lisäkuvat   

Joululaulu kirkko Tapaninpäivän iltana

26.12.2008 Olavi Vallivaara

Kauneimpia joululauluja laulettiin iltamessussa tapanin iltana ja kirkkovieraita oli runsaasti.

Seurakunnan työntekijöiden lisäksi messussa palvelivat Markus Tuukkanen, joka saarnasi ja jakoi ehtoollista. Oikarin sisarukset Susanna, Silva, Siina ja Sini-Vuokko lauloivat. Messun jälkeen khra Olavi Vallivaara halusi onnitella ja kiittää kyyjärveläisiä nuoria Susanna Oikaria ja Markus Tuukkasta. Susanna Oikari on valmistunut musiikin maisteriksi kuluvan vuoden aikana Kuopiosta ja Markus Tuukkanen teologian maisteriksi Joensuusta. Molemmilla on suunnitelmissa hakeutua kirkon palvelukseen; Susaanna kanttoriksi ja Markus papiksi. Saamme olla kiitollisia, että meidän pienestä seurakunnasta on lähtöisin tällaisia nuoria. Molemmat ovat  palvelleet seurakuntaamme ja tuoneet meille virvoitusta lahjoillaan. Toivotamme Onnea ja siunausta molemmille tuleviin tehtäviin!