Kyyjärven verkkolehti | joulukuu 2008
EtusivuPääkirjoitusTapahtumatNettiradioNetti-tv1InfoPalauteYritykset ja palvelutIn English

Yhteistyökumppanit

Mylläreiden vuoden 2008 yhteenveto

30.11.2008 - Kyyjärven Mediamyllärit - JL

Kyyjärven Mediamylläreiden osalta vuosi 2008 oli erittäin haastava ja kiireinen. Hallitus kokoontui vuoden aikana kymmenkunta kertaa.

Alkuvuodesta viimeisteltiin yhteistyökumppanikortteja ja tammikuun loppuun mennessä urakka oli lähes valmis. Yhdistyksen sisällä jaettiin vastuualueita jäsenien ja hallituksen kesken. Kevätkokoukseen mennessä laadittiin kunnollinen toimintakertomus edelliseltä vuodelta, jota kelpasi käyttää mm. hankehakemuksien liitteenä.

Yhdistys järjesti vuoden aikana jäsenilleen tapahtumia, joissa paisteltiin makkaroita, kisattiin pienimmästä kalasta ja kerättiin puolukoita vanhainkodille. Molemmissa tapahtumissa osallistuja määrän oli noin kolmekymmentä henkilöä ja enemmänkin olisi mukaan mahtunut. Kummankin tapahtuman yhteydessä myös arvottiin pieniä palkintoja.

Pienten arpajaisten lisäksi kesäksi suunniteltiin suurempia arpajaisia, jossa olisi voittoina tietotekniikka-aiheisia palkintoja. Valitettavasti kesäksi arpoja ei saatu myyntiin mutta arvat saatiin myyntiin syksyllä ja palkinnoiksi valittiin mm. kannettavia tietokoneita.

Kesämarkkinoille järjestettiin esiintyjäksi Risto Salmi esittämään Heikki Luoman maalasikomedioista tuttua P.A. Turpeista. Tähän liittyen tehtiin sopimus Heikki Luoman kanssa Kuusniemen kuulumisten jatkumisesta Nopola Newsissä.

Vuoden aikana laitettiin vireille monia eri hankkeita. Rahoitusta haettiin mm. Raha-automaattiyhdistykseltä, Keski-Suomen Liitolta ja Maaseudun Kehittämisyhdistys Viisari ry:ltä. Tähän mennessä RAY:n hakemus ei ole vielä ratkennut, Keski-Suomen Liitolta ei tullut avustusta ja Viisarin kanta tiedetään joulukuun alkupäivinä.

Yhdistyksen tiloja käytettiin alkuvuonna kohtalaisesti erilaisiin koulutuksiin. Koulutusta annettiin eri toimijoiden osalta mm. CAD-ohjelmiin, kirjanpitoon ja normaaliin tietokoneen käyttöön liittyen. Näiden lisäksi eri yhdistyksen käyttivät tiloja kokousten järjestämiseen.

Marraskuun loppuun mennessä oli Nopola Newsissä julkaistu yli 990 artikkelia ja vuoden loppuun mennessä menee varmasti rikki tuhannen artikkelin raja. Joka päivä on tullut siis yli 2 uutta artikkelia ja tästä suuri kiitos kuuluu kaikille tiedontuottajille. Eikä sovi unohtaa nettiradio- ja tv-lähetyksiä, joita on tehty mm. kunnanvaltuuston kokouksista ja paikallisista lentopallo-otteluista.

Vuoden suurimman pommin tarjosi e-inclusion Awards, johon Kyyjärven Mediamyllärit sai kutsun. Itävallan Wienissä esitellään ja palkitaan hankkeet, joissa on parhaiten käytetty digitaalisia tekniikoita edistämään vähäosaisten mahdollisuutta osallista ja vaikuttaa tietoyhteiskuntaan.

Ensi vuoden alussa voidaan toivottavasti käynnistää uusi hanke ja kehittää Nopola Newsia palvelemaan lukijoita ja tiedontuottajia vielä paremmin. Yhdistys haluaa kiittää kaikki yhteistyökumppaneita, lukijoita, tiedontuottajia ja talkoolaisia menestyksekkäästä vuodesta. Jatketaan ensi vuosi vielä suuremmalla innolla.