Kyyjärven verkkolehti | tammikuu 2009
EtusivuPääkirjoitusTapahtumatNettiradioNetti-tv1InfoPalauteYritykset ja palvelutIn English

Yhteistyökumppaneille logopaikka. Valitse yrityksellesi sopiva aihealue ja varaa paikkasi heti !

Katso lisäkuvat   

"Nuutti joulun vie"

9.1.2009 Olavi Vallivaara

Perinteiset Nuutinpäivän seurat pidettiin Hokkalan Lassilassa perjantai-iltana 9.1.2009.

Pirkko emäntä oli laittanut jälleen herkullisen "kalavellin" niinkuin Pekka sitä nimittää eli lohikeiton, jota saatiin ensin nauttia ja kahvit sen päälle herkkkujen kera. Vaikka joulu loppuu niin ei ilon tarvitse loppua. Vanha Nuutin päivä oli 7.1. ja nykyisin se on kalenterissa 13.1. Nuutti tulee Tanskan kuninkaasta Knutista, joka perimätiedon mukaan surmattiin kirkossa 7.1. Kirkkoherra puhui loppiaisen jälkeisen evenkeliumin johdolla ja laulettiin tuttuja virsiä kanttorin johdolla. Seurustelun taitoa ei joulu ollut keneltäkään vienyt. Vieraita oli molemmin puolin rajaa sekä Alajärveltä että Kyyjärveltä. Kaunis kuutamoilta näytti parhaansa paluumatkalla. Ne on sitten "reikäleivät ja härkäviikot". Onneksi elämä ei ole aivan näin synkkää eteenpäin. Jokainen päivä on Jumalan antama lahja; monet hienot asiat odottavat Taivaan Isään turvautuvaa!