Kyyjärven verkkolehti | helmikuu 2009
EtusivuPääkirjoitusTapahtumatNettiradioNetti-tv1InfoPalauteYritykset ja palvelutIn English

Yhteistyökumppaneille logopaikka. Valitse yrityksellesi sopiva aihealue ja varaa paikkasi heti !

Viidentoista vuoden takaisia talvimuistoja

1.2.2009 Irma Mäkelä /Saunakylän pvy

Saunakylällä hiihdettiin oikein urakalla kevättalvella v. 1994.

Yllä kuvassa otetaan rennosti ja pidetään huiluutaukoa.
Mäkelän Antti veti hiihtoladut heti uudenvuoden jälkeen. Latu kulki Koivukankaalta Rikkiseen sähkölinjaa pitkin poiketen välillä melkeinpä joka talon pihaan. Sudet eivät hiihtäjiä pelotelleet, vaikka tuohon aikaan Perhon puolella liikuskeli koirasusien lauma. Sanomalehti Keskisuomalainen uutisoikin 7.2.1994 lehdessään: "Ensimmäinen susi kaatui Perhossa". Useilla hiihtäjillä oli kauden lopussa kilometrejä takanaan paljon. Mäkelän Hannu hiihti jopa 1200 kilometriä.

Säätilanne alkoi näyttää kunnon pakkaslukemia tammikuun loppupuolella, jopa -25 astetta. Presidentin vaalitkin oli tuolloin tuolloin käynnissä ja äänestettiin ennakkoon. Sunnuntaina 6. päivä helmikuuta laskettiin presidentinvaali äänet ja Martti Ahtisaaresta tuli uusi presidentti, hän sai 53,9 % ja Elisabeth Rehn 46,1% äänistä.

Helmikuun ensimmäisenä päivänä oli aamulla -30 ja päivällä -20 astetta. Pakkasia jatkui koko kuukauden ajan maaliskuulle saakka; 9.3. alkoi muutaman päivän suojakeli ja sen jälkeen lupsakat muutaman asteen pakkaset. Pakkasista huolimatta hiihtoladulla oli viuhketta ja kunto koheni.

15 vuotta on tuosta hiihtotalvesta aikaa kulunut. Tarja Halonen on presidenttinä ja Martti Ahtisaari on saanut Nobelin rauhanpalkinnon. Nykyisin täällä kylällä ei pahemmin hiihdellä, kuntoilulajit ovat vaihtuneet mm. sauvakävelyyn. Tai sitten; olisiko väki vanhentunut ja raihnaantunut vaiko muuten vaan laiskistunut.