Katso lisäkuvat

Nice to be nice!

Gambia tervehtii ja hymyilee.

The smiling coast, eli Gambia, on yksi maailman pienimmistä valtioista Afrikan länsiosassa. Pinta-alaltaan Gambia on vain 11 300 neliökilometriä, asukkaita n.1,7 miljoonaa ja pääkaupunki Banjul. Asukkaista 90% on islaminuskoisia ja loput 10% ovat kristittyjä tai luonnonuskoisia.

Eniten puhuttu kieli on englanti, sillä vuoteen 1965 Gambia oli Englannin siirtomaa. Maan lipussa on punaista (aurinko), valkoista (vapaus), sinistä (Gambianjoki) ja vihreää (luonto ja maanviljely) kuvaamassa Gambian itsenäisyydelle tärkeitä asioita. Valkoisen värin merkitys on suuri, sillä maan rannikkovaltion historia on varsin surullinen: on arvioitu että 12 miljoonaa afrikkalaista on joutunut orjaksi vuosien 1510-1886 välisenä aikana ja suurin osa on heistä on kuljetettu Gambian kautta. Kunta Kinten ”Roots” on kertomus Gambiasta, orjakaupasta ja tarkemmin Albreda ja Juffuren kylistä.

”No problem” oli yksi matkan aikana kuulemistamme lauseista. Gambialaiset ovat erittäin ystävällisiä ja hymyleväisiä ihmisiä (”Nice to be nice”). He haluavat jutella ja kertoilla omia tarinoitaan, sekä samalla myös kaupata paikallisia tuotteita. Ilman paikallista, valtion kouluttamaa opasta, ei maassa kannata juuri liikkua. Oppaat ovat ammattitaitoisia ja heidän avullaan voi turvallisesti tutustua maan kulttuuriin ja elämään myös turistikatujen ulkopuolella. He saavat myös uteliaat paikalliset, sekä ei niin toivotut bumstersit, hätistettyä pois ympäriltä ja voit sitten rauhassa tutustua kulttuuriin. Bumstersit ovat paikallisia nuoria miehiä, jotka kulkevat askel askeleelta vierelläsi ja kertoilevat itsestään sekä yrittävät samalla tarjota/myydä retkiä ja muita palveluita.

Hotellimme sijaitsi Bakaussa, Gambiajoen ja Atlantin valtameren risteyskohdassa. Vietimme aikaa hotellin altaalla aurinkoa ottaen (varjossa +30C) ja tietenkin maahan tutustuen. Saimme mahdollisuuden tutustua paikalliseen kouluun hotellimme työntekijän avustuksella. Kävimme ”isompien” koulussa, jossa opiskeli 13-18 vuotiaita lapsia, sekä ”pienempien” koulussa, jossa oppilaat olivat 4-8 vuotiaita. Lapset käyvät koulua 12 vuotta. Koulunkäynti on maksullista ja samalla myös vapaaehtoista. Valtio on pyrkinyt tukemaan tyttöjen koulunkäyntiä, maksamalla tyttöjen koulutuksesta puolet. Siitäkin huolimatta koulunkäynnin maksullisuus tekee opiskelusta mahdotonta. Lukutaidottomuus onkin Gambiassa erittäin korkea: naisista 63% ja miehistä 42% on lukutaidottomia.

Kouluissa ei ole oppikirjoja ja opiskeluvälineistä on kovasti puutetta. Koulun rehtorilta saimme kuulla, kuinka puutetta on kaikesta, myös leluista. Maan köyhyydestä saa paremmin käsityksen käytännön esimerkin kautta: keskiansio (jos vain palkkaa jostain saa) on 1400 dalasia kuukaudessa. Jos perhe ostaa säkin riisiä, se maksaa 800 dalasia. Lopulla 600 dalasilla pitäisi sitten maksaa vuokra (200-400dalasia) ostaa muu ruoka, vaatteet, vesi ja muu välttämätön. Ei siis ole ihme, jos perhe ei voi laittaa lastaan kouluun, tai ostaa vaatteita tai leluja. 100 dalasia on noin 3euroa.

Harvaan kotiin tulee sähköjä tai vettä. Vesi noudetaan vedenottopaikoilta, joiden vieressä kulkee avoviemäristö. Katuvaloja ei ole, kuin muutamien hotellien edessä, joten mukaan kannattaa pakata taskulappu. Ja tietenkin mäkärä/punkkisuoja malariaa levittävien itikoiden karkottamiseksi ja käsidesi hygienian takia.

Hymyileviä, auttavaisia ja ystävällisiä ihmisiä, puuveistoksia ja –esineitä, batiikkia, koruja, aurinkoa, hiekkaa, hedelmiä, lintuja, krokotiilejä, hyvää ruokaa (eriyisesti kalaruuat), lomaa… Ihania, upeita asioita suuri määrä. Lähtisinkö uudelleen? Lähtisin, mutta pakkaisin laukkuuni vanhoja vaatteita ja kenkiä lapsille ja aikuisille, leluja, pesuaineita, kyniä, vihkoja, englanninkielisiä lastenkirjoja ja muuta vastaavaa. Nyt tiedän, että niille on paikka, jossa niitä todella tarvitaan. Onneksi saimme osoitteen kouluun ja myös oppaallemme. Kasaan tavaroita ja laitan matkaan. Ystävällisille ihmisille ystävyydellä.