Kyyjärven verkkolehti | huhtikuu 2009
EtusivuPääkirjoitusTapahtumatNettiradioNetti-tv1InfoPalauteYritykset ja palvelutIn English

Yhteistyökumppaneille logopaikka. Valitse yrityksellesi sopiva aihealue ja varaa paikkasi heti !

Kyyjärven taloudella menee hyvin

25.3.2009 Matti Muukkonen

Vuoden 2008 tulokseltaan 481 000 euroa positiivinen tilinpäätös allekirjoitetaan maanantaina kunnanhallituksessa.

Kyyjärven taloudella menee varsin mallikkaasti. Kunnanjohtaja Matti Muukkosen ensi maanantaina kunnanhallitukselle esittämän talouskatsauksen mukaan kunnan verotulot ovat ensimmäisellä kvartaalilla viime vuoden vastaavasta ajankohdasta tippuneet vain 3,1 prosenttia. Tämäkään tiputus ei ole todellinen, sillä maan hallituksen tiistaisen yhteisöveronjako-osuuden muutospäätöksen myötä todellisuudessa Kyyjärven verotulot eivät ole viime vuodesta tippuneet lainkaan, vaan kuntaan on virrannut veroeuroja jopa muumia tuhansia enemmän kuin edellisenä vuonna.

Verotulojen potentiaalinen lasku on huomioitu jo vuoden 2009 talousarviossa siten, että tälle vuodelle on budjetoitu yli 300 000 euroa viime vuoden toteumaa vähemmän verotuloja. Kun vielä huomioidaan, että lakisääteisiä valtionosuuksia tulee jo nykyjärjestelmällä yli 100 000 euroa budjetoitua enemmän, voidaan sanoa, että kunnan tämän vuoden talousarvio kestäisi jopa 10,5 prosentin verotulojen laskun viimevuodesta, jota toistaiseksi ei ole näkyvissä. ”Meillä ei ole siten tällä hetkellä tarpeita leikkauksiin. Itse asiassa olemme tänään pohtineet sivistystoimenjohtajan kanssa ylimääräistä 10 000 euron panostusta kouluruokaan”, Muukkonen toteaa. Kunnanhallitukselle hän sen sijaan esittää kahden uuden rivitalokohteen rakentamisen aloittamista ja mikäli kevään aikana teetettävä kuntoarvio niin näyttää, vanhojen rivitalojen peruskorjausta.

Vuoden 2008 tilinpäätös sen sijaan näyttää positiivista tulosta 481 000 euron edestä. Myös tilinpäätöksen käsittely alkaa maanantaina, jolloin kunnanhallitus allekirjoittaa tilinpäätöksen.

Lisätietoja: Matti Muukkonen, matti.muukkonen@kyyjarvi.fi, 050-3522394.