Kyyjärven verkkolehti | toukokuu 2009
EtusivuPääkirjoitusTapahtumatNettiradioNetti-tv1InfoPalauteYritykset ja palvelutIn English

Yhteistyökumppaneille logopaikka. Valitse yrityksellesi sopiva aihealue ja varaa paikkasi heti !

Kunnanhallitus edelleen pakolaisten kannalla

28.5.2009 Matti Muukkonen

Valtuusto päättää asiasta lopullisesti 13.6.

Kyyjärven kunnanhallitus on edelleen pakolaisten vastaanottamisen kannalla. Keskiviikkoillan kokouksessaan kunnanhallitus päätti äänestyksen jälkeen (5 JAA: Härkönen, Kotanen, Lahtinen, Lautanen, Saukko; 3 EI: Huumarkangas, Viiru, Honkanen, 1 POISSA: Humalajoki) esittää kunnanvaltuustolle myönteisen vastauksen antamista TE-keskuksen vastaanottoesitykseen. Aiemmin keväällä kunnanvaltuusto palautti päätöksen tiukan äänestyksen jälkeen kunnanhallituksen valmisteluun. Lopullisesti asiasta päätetään 13.6. pidettävässä valtuuston kokouksessa.

Kunnanjohtaja Matti Muukkosen mukaan kunta tarvitsee lisää asukkaita: ”Seuraavan kymmenen vuoden aikana meiltä katoaa jopa neljännes työvoimasta. Samalla lasten määrä laskee koulun säilyttämisen kannalta kriittiselle tasolle”. Muukkosen mukaan väestöennusteet ja toteumat näyttävät noin kahden kymmenen henkilön vuotuista tiputusta. Seuraavan kymmenen vuoden aikana väkiluku tulee tippumaan nykyisestä 1558 henkilöstä 1330 asukkaaseen. Samalla ikärakenne vinoutuu. Kunnanjohtajan laskelmien mukaan väestökehitys aiheuttaa jopa 2,5 miljoonan paineen nykyiseen noin 9 miljoonan budjettiin.

”Oma näkemykseni on, että Kyyjärven tulisi harkita samankokoisen pakolaiserän vastaanottamista joka vuosi ainakin seuraavan kymmenen vuoden aikana”, Muukkonen toteaa. Hänen mukaansa tämä ei kuitenkaan sulje pois myös muiden väestöryhmien houkuttelua, päinvastoin hän uskoo pakolaisten olevan ratkaisu sekä Kyyjärven elinkeinoelämään tulevaan työvoimapulaan että koulun oppilaspulaan. ”Jos isot yritykset halutaan säilyttää, on hoidettava heille työvoimaa. Jos taas koulu halutaan säilyttää, on hoidettava lisää lapsia”, Muukkonen tuo esiin.

Lisätietoja: Matti Muukkonen, matti.muukkonen@kyyjarvi.fi, 050-3522394.