Kyyjärven verkkolehti | toukokuu 2009
EtusivuPääkirjoitusTapahtumatNettiradioNetti-tv1InfoPalauteYritykset ja palvelutIn English

Yhteistyökumppaneille logopaikka. Valitse yrityksellesi sopiva aihealue ja varaa paikkasi heti !

Kyyjärven työllisyysprojektiin hankerahoitusta

30.4.2009 Matti Muukkonen

AMO-ohjelmasta enemmän rahoitusta kuin haettiin.

Kyyjärven kunta sai tänään Keski-Suomen alueellisesta maaseutuohjelmasta (AMO) rahoitusta ”Uudet liiketoimintaketjut” -toimenpiteen suunnitteluun. Kyseessä on ns. spin-off-projekti keväällä käynnistetystä ”työvoimareservin haastattelut” -hankkeesta, jonka tavoitteena on yksilölähtöisesti parantaa kunnan työllisyystilannetta. Kunta oli hakenut toimenpiteeseen 13 000 euron rahoitusta huhti-kesäkuulle, mutta AMO-ohjelman projektipäällikön Marja Salosen mukaan ohjausryhmä oli ollut sitä mieltä, että toimenpidettä rahoitetaan vieläkin pidemmällä rahoituksella. Lopullinen rahoituksen määrä selviää jatkoneuvotteluissa, mutta tässä vaiheessa on selvää, että projekti jatkuu ainakin syksyyn asti. Samalla toimenpide nostettiin tämän kuluvan vuoden rahoituskoriin.

”Uudet liiketoimintaketjut” -toimenpiteessä tavoitteena on luoda malli, jolla TE-toimistot pystyvät nykyisen T eli työvoimaneuvonnan lisäksi harjoittamaan myös E eli elinkeinoneuvontaa. Toimenpiteessä kehitetään hyvää käytännettä sen tueksi miten erilaisia valmiuksia omaavia ihmisiä voidaan sijoittaa heitä kiinnostaviin ja heidän osaamistaan vastaaviin osiin kussakin uudessa liiketoimintaketjussa. Liiketoimintaketjulla tarkoitetaan sitä ketjua, joka on luotava, jotta yritysideasta saadaan luotua uutta hyvää. Kunnanjohtaja Matti Muukkosen mukaan liiketoimintaketjun osatekijät ovat yritysidea, hyödykkeen valmistus, sen markkinointi ja myynti sekä taloushallinnon hoitaminen. ”Uskomme vahvasti, että mallin avulla pystymme synnyttämään uusia yrityksiä ja siten lisäämään hyvinvointia sekä Kyyjärvellä että muualla seutukunnalla”, Muukkonen toteaa.

Sekä ”työvoimareservin haastatteluja” että ”uudet liiketoimintaketjut” -toimenpidettä on kehitelty yhdessä joensuulaisen kehittämistoimisto Kanavaranta oy:n kanssa. Toimenpiderahoituksen varmistumisen myötä Kanavaranta oy:n kehitysjohtaja Eero Mutanen siirtyy Kyyjärven kunnan elinkeinotoimen palvelukseen toimenpiteen toteuttamisen ajaksi.

Tällä hetkellä kunnanjohtaja Muukkonen ja projektivastaava Mutanen ovat haastatelleet noin kolmasosan Kyyjärven työvoimareservistä. Tarkoituksena on, että toukokuun aikana näille kolmellekymmenelle ensimmäiselle henkilölle tehdään henkilökohtainen toimenpide-ehdotus työllistymisestä. Käytännössä tämä tarkoittaa osalle koulutusmahdollisuuksien räätälöimistä, osalle rekrytointia Kyyjärven Kylätalkkarit osuuskunnan palvelukseen sekä osalle tukitoimia uuden yritystoiminnan aloittamiseksi kunnan ja seutukunnalla toimivien elinkeinoyhtiöiden avustuksella. Työvoimareservin haastatteluja sen sijaan on tarkoitus jatkaa touko-kesäkuussa. Niihin on mahdollista edelleen ilmoittautua Eero Mutaselle (yhteystiedot alla).

Uusimpien työttömyystilastojen mukaan Kyyjärvellä oli maaliskuun lopussa 91 työtöntä tai henkilökohtaisesti lomautettua. Tämä tarkoittaa 13,6 prosenttia työvoimasta. Kyyjärven työttömyystilanne oli vertailussa Saarijärven-Viitasaaren seutukunnan matalin.

Lisätietoja: Matti Muukkonen, matti.muukkonen@kyyjarvi.fi, 050-3522394 ja Eero Mutanen, eero.mutanen@kyyjarvi.fi, 050-3036452.