Kyyjärven verkkolehti | toukokuu 2009
EtusivuPääkirjoitusTapahtumatNettiradioNetti-tv1InfoPalauteYritykset ja palvelutIn English

Yhteistyökumppaneille logopaikka. Valitse yrityksellesi sopiva aihealue ja varaa paikkasi heti !

Markkinaoikeus asetti Kyyjärven tilintarkastajavalinnan toimeenpanokieltoon

14.5.2009 Matti Muukkonen

Oy Audiator Ab ruuhkauttanut markkinaoikeuden

Markkinaoikeus on päättänyt asettaa Kyyjärven tilintarkastajavalinnan toimeenpanokieltoon. Määräys annettiin Oy Audiator Ab:n vaatimuksesta vaikka Kyyjärven kunta ja tarkastuskilpailun voittanut KPMG Kunta oy vastustivat kieltoa. Kyyjärvi vastusti kieltoa sillä perusteella, että osapuolille aiheutuisi toimenpiteestä enemmän haittaa kuin siitä olisi hyötyä.

”Olisimme toivoneet, että markkinaoikeus olisi arvioinut asiaa pienen kunnan näkökulmasta, kuten itse asiassa julkisista hankinnoista annetun lain 79 § edellyttää”, kunnanjohtaja Matti Muukkonen toteaa. Hänen mukaansa markkinaoikeuden olisi tullut jättää kielto asettamatta, mutta nyt tuomioistuin tyytyi vain toteamaan, että tottakai valituksesta aiheutuu kuluja ja kunta voi tehdä väliaikaisratkaisuja. ”Mielestäni asiasta tarvittaisiin laajempaa keskustelua tuleeko todistustaakan olla vastaajalla”, Muukkonen toteaa.

Muukkonen kertoo harkitsevansa esittävänsä kunnanhallitukselle jatkovalituksen tekemistä korkeimpaan hallinto-oikeuteen. Hän on jo käynyt asiasta keskusteluja vastapuolen kanssa ja tuonut esiin kunnan näkökulman. ”Kuntapäivillä ainakin kokoomuksen ryhmässä käytiin laaja keskustelu kuntaliiton omistajaohjauksesta tältä osin ja toivonkin, että asia saisi pian kauniin päätöksen”, Muukkonen tuo esiin. Oy Audiator Ab on Suomen Kuntaliitto ry:n omistama yhtiö. Yhtiö on tehnyt kevään aikana useita hakemuksia markkinaoikeuteen hävityistä tilintarkastajavalinnoista.

Lisätietoja: Matti Muukkonen, 050-3522394 , matti.muukkonen@kyyjarvi.fi