Katso yli

Pakina Annikki Kujalan kirjasta Sitä se on,sinisilmä

Ihmiset ovat ihania. Useimmiten. Ja viisaita.
Varsinkin  viisaasti vanhentuneet mammat  ja papat, joiden kasvoillakin on seestymys ja mielenrauha luettavissa.
Naapurissani asui pariskunta:  kaksi vanhaa. Pappa oli sairastellut jo kauan. Mamma oli tekevä ja terhakka,
liikkui vikkelästi ja hoiteli pappaansa ja kotinsa omin voimin.

Sitten iski sairaus. Yhtäkkiä, ennalta varoittamatta.
Pani pakon eteen: jos aiot elää, hiljennä vauhtiasi.
Vei käsistä voimat, pisti jarrut jalkoihin.

Jotenkin siinä kupsuttivat kaksistaan, toinen toistaan
tukien. Mamma vain ei tahtonut tottua. Aina oli oppinut
työtätekemään, pitämään paikat kunnossa . Katseli takapihalle ja valitteli: "voi voi kun tuo mansikkamaakin on ihan perkaamatta".

"Älä katso sitä. Katso yli!" kuului papan viisas vastaus.

Mikä elämänohje, ajattelin. Kun oppisikin katsomaan yli pienten päivittäisten harmiien, turhantärkeyden,
kanssaihmisten ärsyttävien ominaisuuksien. Kun katsoo
yli, ei näe jokaista pientä rikkaruohoa. Näkee korkeammalle, kauemmas, selkeämmin.

Joskus kyllä sattuu siteeraamaan viisaita neuvoja
väärässä paikassa. Niin kävi allekirjoittajalle, linja-autossa. Kerroinäskeisen tarinan kuljettajalle, joka
vastasi, ettei se hänen kokemuksensa mukaan sovi ainakaan
hänen työhönsä. Juuri muutamaa päivää aikaisemmin oli
katsonut yli edessä ajaneen pikkuauton. Ja vähältä piti,
ettei tullut romua.

Hyvä neuvo ei muutu huonoksi, vaikkei sitä voikkaan
joka asiaan soveltaa. Joten katsotaan yli. Mutta ei
ylenkatsota. Sadan vuoden päästä kasvetaan kaikki koiranputkea samalla tavalla.
Nautitaan siis tästä lyhyestä
hetkestä mikä meillä on, eikä anneta pikkuasioiden pilata sitä.