Kyyjärven verkkolehti | heinäkuu 2009
EtusivuPääkirjoitusTapahtumatNettiradioNetti-tv1InfoPalauteYritykset ja palvelutIn English

Yhteistyökumppaneille logopaikka. Valitse yrityksellesi sopiva aihealue ja varaa paikkasi heti !

Kyyjärvellä maakunnan paras työllisyystilanne

21.7.2009 Matti Muukkonen

Kunnanjohtaja: Tämä ei riitä, vaan aiomme täystyöllisyyteen!

Kyyjärven kunnassa oli kesäkuun lopussa ylivoimaisesti paras työllisyystilanne Keski-Suomessa. Valtakunnallisesti työttömyystilanne heikkeni 9,9 prosenttiin työvoimasta, Keski-Suomessa 13,2 %:iin, kuten myös Saarijärven-Viitasaaren seudulla. Sen sijaan Kyyjärvellä tilanne parani merkittävästi tippuen 8,8 prosenttiin, joka oli tilaston toisena olevaa Petäjävettä 1,4 prosenttiyksikköä parempi. Kyyjärvi oli Kinnulan ohella kesäkuun lopussa myös ainoa kunta, jossa työttömyys ei ole edellisvuodesta kasvanut. Toukokuun loppuun verrattuna Kyyjärvi oli myös ainoa lähes viidenneksen työttömyyttä tiputtanut kunta maakunnassa.

Kunnanjohtaja Matti Muukkosen mukaan työpaikkoja on Kyyjärvellä tehty itse. ”Ajatukseni ”toisten paitojen pesemisestä” alkaa purra, jonka lisäksi työ- ja elinkeinoprojektissa synnytetty työosuuskunta toimii varsin mainiosti”, Muukkonen kertoo. Tulevaisuudessa työ- ja elinkeinopolitiikassa on edelleen haasteita. Viidesosa kunnassa olevista työttömistä on nuoria, joille on suunnitteilla työpaja. Lähes kolmas osa sen sijaan on yli 50-vuotiaita, joiden työllistäminen on haastavaa. Kunnanjohtajan mukaan kunnan työ- ja elinkeinoprojekti kuitenkin työskentelee täystyöllisyyden saavuttamiseksi kuntaan vuonna 2011.

Kyyjärven kunta on kevään aikana käynnistänyt työ- ja elinkeinoprojektin, jossa on pyritty haastattelemaan kunnan työvoimareserviä. Haastattelut ovat sujuneet hyvin, mutta edelleen on suuri joukko haastateltavia. Nämä tullaan haastattelemaan yhdessä TE-toimiston kanssa. Kunta tulee myös jatkossa tiivistämään yhteistyötä TE-toimiston kanssa siten, että tarjotusta työpaikasta kieltäytyminen tullaan ilmoittamaan työllisyysviranomaisille. Työ- ja elinkeinotiimin toiveissa on, että tämän toimenpiteen avulla jokainen työvoimareservin jäsen ryhtyisi todenteolla miettimään minkälaisiin tehtäviin haluaisi työllistyä. Kaikki tulevat kyllä jossain vaiheessa työllistymään, kysymys onkin siitä, että vielä toistaiseksi jokaisella on mahdollisuus vaikuttaa tulevaan työhönsä.

Lisätietoja: Matti Muukkonen, matti.muukkonen@kyyjarvi.fi, 050-3522394.