Katso lisäkuvat

Uuden maailman valloitus

Loman alkaessa työstä pääsee parhaiten irtaantumaan, kun vaihtaa maisemaa. Tänä kesänä tuo maisema löytyi tuhansien kilometrien päästä, Kanadasta.

Kyllä aika lailla kihelmöitsi mieltä, kun 4. kesäkuuta aamuseitsemältä pysäköin autoni Helsingin lentoaseman parkkihalliin ja lähdin vetämään matkalaukkuani kohti lipuntarkastusta. Ensimmäinen ulkomaanmatka ypöyksin oli alkamassa. Erityisesti jännitti koneen vaihto laajalla Amsterdamin kentällä. Turhaa oli jännitys, hyvät opasteet siellä oli. Liki kahdeksan tuntia kesti matka valtavassa kaksikerroksisessa koneessa Grönlannin eteläkärjen kautta Torontoon. Kentältä ei sitten niin vain poistuttukaan. Tie kävi maihintuloviranomaisten kautta.

Miksi tulit Kanadaan? Vierailemaan ystävieni luona.

Missä päin Kanadaa aiot oleskella? Torontossa.

Kuinka kauan viivyt? Kymmenen päivää.

Oletko ennen käynyt täällä? En.

Tuleeko ystäväsi sinua vastaan kentälle? Kyllä.

Onko sinulla ruokaa laukussasi, onko maitotuotteita tai lihaa? Ei, vain leipää.

Ystävällisesti ja napakasti esitetyt kysymykset jatkuivat, mutta selvisin tutkinnosta. Ja niin sain noutaa laukkuni ja pääsin etsimään noutajiani. Yksin tuskin olisin osannut minnekään. Jo ajaessamme kaupunkiin pääsin toteamaan Toronton kaikinpuolisen suuruuden. Ydinalueella asustaa liki 2,5 milj. henkeä ja Torontossa ympärisöineen saman verran kuin koko Suomessa. Asustin vierailuni ajan yöt suomalaisen Agricolan seurakunnan vierashuoneessa. Päivät sen sijaan aloitin seuraavassa kerroksessa entisen työtoverini, Piian, perheen seurassa.

Ulkomailla käydessä huomioni kiinnittyy erityisesti niihin asioihin, jotka ovat erilaisia kuin mihin olen kotimaassa tottunut. Kanadasta jäi erityisesti mieleen kaikinpuolinen suuruus. Väkeä oli paljon. Paljon oli myös eri rotuisia ihmisia. Oli vaaleita ja mustia, oli arabeja, juutalaisia, hinduja... Oli omia kortteleita eri maalaisille: Little Italy, Little Portugal, Chinatown, Greektown... 

Suuria olivat myös monet kaupat/kauppakeskukset. Myös pakkauskoot kaupoissa olivat monesti paljon isompia kuin mihin me olemme tottuneet. Maito oli pakattu pusseihin ja ne myytiin kolme pussin annoksina. Pöytämargariini oli jopa parin litran vetoisessa sangossa. Kurkut myytiin kolmen pakkauksessa. Mehutölkit olivat parin litran purkeissa. Jopa hellat ja jääkaapit olivat huomattavasti leveämpiä kuin nämä meikäläisten omat.

Liikenne virtasi jatkuvasti. Pikatiet olivat leveitä, neljä kaistaa kulki samaan suuntaan. Liittymässä saattoi rinnalle tulla vielä kolme kaistaa lisää. Autoja riitti teillä aamulla, päivällä ja illalla niin arkisin kuin viikonloppuisin. Polttoaineen hinta puhutti, matkani aikana bensiini kipusi dollariin litralta. Kun hinnasta ottaa kolmanneksen pois, saadaan hinta euroissa. Siispä litrahinta oli noin puolet meidän tällä hetkellä maksamastamme.

Ydinkeskustassa liikkuminen oli helpointa, jos käytti Subway´tä tai Streetcar´ia. Siis metroa tai ratikkaa. Metrosta tullessa piti olla ilmansuunnat päässä, jotta tiesi sitten nousta oikeasta kohdasta maanpinnalle. Maksuksi kävivät rahakkeet, jotka oli lunastettava etukäteen. Yhdeksällä dollarilla sai kuusi tällaista toukania, jolla pääsi yhden matkan. Saman verran maksoi lippu, jolla sai matkustaa koko päivän kaikissa kaupungin kulkuvälineissä.

Torontosta löytyy tietenkin runsaasti erilaisia nähtävyyksiä, muutamiin niistä tutustuin. Kuuluisin kohde lienee CN-tower. Tämä oli kolmisenkymmentä vuotta maailman korkein rakennus. Se nousee ympäristöstään 553,33 metrin korkeudelle. Pari vuotta sitten Dubaissa ohitettiin tämä ennätys. Radiomastoista löytyy useita CN-toweria korkeampia. 447 metrin tasanteelle pääsi kiipeämään, se vastaa 147 kerrosta. Kaupungintalo on suomalaisen Viljo Revellin suunnittelema. Royal Ontario Museumissa on valtaisa määrä erilaisia osastoja. Ne esittelevät mm. Kanadan historiaa, eskimoiden elämää, arabimaita ja Egyptiä, luontoa, dinosauruksia, eurooppalaista muotoilua, kiviä jne. Casa Loma on linna, jonka sir Henry Pellatt rakensi kodikseen 1900-luvun alussa. Sittemmin hän teki konkurssin. Talo ja sitä ympäröivä kaunis puutarha ovat yleisölle avoinna.

Pari autoretkeä teimme Toronton ulkopuolelle. Niagaran putoukset sijaitsevat Ontario- ja Eriejärvien välissä. Sinne oli puolentoista tunnin ajomatka. Jylhät olivat putoukset ja valtava veden voima. Eipä houkutellut lähteä laivaan, jolla olisi päässyt seikkailemaan putouksen alapuolisiin pyörteisiin. Myös putouksen sisällä kulkeva tunneli sai jäädä tutkimatta. Turvallista oli katsella tuota ihmetta vain ylempää kaiteen takaa. USA:n puoli oli melkein kivenheiton päässä. Emme kuitenkaan siirtyneet naapurivaltioon, koska rajalla jonotukset vievät runsaasti aikaa.

Maaseutua näimme enemmin, kun ajelimme toisella retkellä 130 km eteläänpäin Erie-järven rannalle Port Doverin kalastajakylään. Laajat peltoaukeat ympäröivät maalaistaloja, joiden navetat olivat yleensä keskenään samaa tyyliä - taitekattoisia ja huomattavan korkeita asuintaloihin nähden. Karjaa ei paljonkaan ollut pelloilla, viiniviljelyksiä näkyi siellä täällä. Väliin oli myös metsälämpäreitä, mutta tarkemmin emme pysähtyneet tutkimaan niiden kasvivalikoimia. Vaahteroita oli eri lajeja. Toki siis vahterasiirappia piti tuoda kotiin maisteltavaksi. Kartasta olin katsellut, miten tiet näyttivät kulkevan maisemassa liki viivasuoraan. Siltä ne näyttivät luonnossakin, paljon ei tarvinnut kuskin rattia käännellä.

Suomalaisen seurakunnan toimintaan osallistuimme sunnuntaisin. Tarjolla oli ensin suomenkielinen jumalanpalvelus ja kirkkokahvin jälkeen sama pappi piti kansainvälisen messun englanninkielellä. Monet suomalaiset ovat asuneet maassa jo vuosikymmeniä ja jälkeläiset saattavat olla tyystin englannin kielisiä.

Tosi mielenkiintoisia olivat nämä päivät, vaan koitti paluumatkan aika. Yölennolla aika kului silmiä lepuuttaessa ja ammupäivällä olin jälleen Amsterdamissa. Siellä oli yhdeksän tuntia odottelua ennenkuin Suomen-kone iltasella nousi. Aika sujui hupaisasti, kun hyppäsin junaan lentoaseman alakerrassa. Varttitunnissa olin kaupungin keskustassa. Ehdin käydä parissa kolmessa museossa ja katsella elämää kadun varsilla. Jo näiden muutaman tunnin aikana sai todeta tulleensa aivan toisen tyyliseen kaupunkiin, kuin mitä Toronto oli. Ensiksi tietysti pisti silmään kanavien määrä. Talot olivat mukavan näköisiä, usein tiilestä valmistettuja. Kadut olivat keskustan tuntumassa yleensä melkoisen kapeita. Pyörät näyttivät olevan kätevämpi kulkuväline kuin auto. Niitä olikin uskomattoman paljon. Pyöräilijöille oli omat ajokaistansa. He ajoivat vauhdikkaasti, eikä kenelläkään ollut kypärää! Erikoista oli se, että tupakointi oli niin yleistä. Terasseilla ilman muuta väki poltti, mutta myös sisätiloissa mainostettiin olevan mahdollisuus tupakoimiseen. Myös kokaiinia oli baareissa saatavissa. 

Helsingin-päässä hakeuduin hotelliin, koska edellinen yö hävisi olemattomiin kellonsiirrosta johtuen. Oli siis juhannusviikon tiistai, kun lähdin ajelemaan kohti kotia läpi kauniin kukkivan Suomen.