Kyyjärven verkkolehti | heinäkuu 2009
EtusivuPääkirjoitusTapahtumatNettiradioNetti-tv1InfoPalauteYritykset ja palvelutIn English


Yhteistyökumppaneille logopaikka. Valitse yrityksellesi sopiva aihealue ja varaa paikkasi heti !

Nopolan Kylätalkkarit Osuuskunnan hallituksen päätöksiä

2.7.2009 Nopolan Kylätalkkarit Osuuskunta / Pirkko Kotanen

Hallitus kokoontui 2.7.2009 kunnanvirastolla.

Nopolan kylätalkkareiden palveluksessa on tällä hetkellä 10 työntekijää ja työllisyystilanne on hyvä. Heinäkuun puolivälissä palkataan kaksi uutta työntekijää ja elokuun alusta yksi työntekijä.

Kylätalkkareille on hankittu pakettiauto. Pakettiauto on vuokrattavissa erilaisiin pieniin muutopuuhiin tai muuhun vastaavaan toimintaan.

Nettikaupan toimittajaksi valittiin SiteFactory toimivimman ohjelman tarjoajana. Nettikauppa pyritään aukaisemaan heinäkuun aikana. Kylätalkkareiden myymälä avataan liikekeskuksen tiloissa 18.7.2009. Myymälän ulkopuolelle hankitaan valomainokset.

Kyyjärven kunta  on vuokrannut kylätalkkareille entiset LadyX:n tilat 1.7.2009 alkaen. Tilojen siivous alkaa syksyn aikana.

Työn alla on useampi projektisuunnitelma meneillään ja markkinointisuunnitelmia kehitellään jatkuvasti.