Kyyjärven verkkolehti | heinäkuu 2009
EtusivuPääkirjoitusTapahtumatNettiradioNetti-tv1InfoPalauteYritykset ja palvelutIn English


Yhteistyökumppaneille logopaikka. Valitse yrityksellesi sopiva aihealue ja varaa paikkasi heti !

Kyyjärvi selvittää lisäasuntojen rakentamista

6.7.2009 Matti Muukkonen

Myös vanhojen asuntojen myymisestä keskusteltu vuokrataloyhtiön hallituksessa

Kyyjärven Vuokra-asunnot oy selvittää parhaillaan lisäasuntojen rakentamista kunnanvaltuuston keväällä tekemän linjauksen mukaisesti. Kunnanvaltuusto päätti aiemmin valtuuttaa kunnan täysin omistaman yhtiön selvittämään mahdollisuutta uuden rivitalon rakentamiseen. Taustalla on tarve luoda paikkakunnalle lisää nykyvaatimukset luovaa asuntokantaa uusien asukkaiden, lähinnä lapsiperheiden houkuttelemiseksi paikkakunnalle.

Asiaa on käsitelty viime aikoina vuokrataloyhtiön hallituksessa. Tässä yhteydessä on keskusteltu myös yhtiön omistuksessa olevien vanhempien asuntojen myymisestä nykyisille asukkaille. Toiveissa olisi, että rahoituslaitosten kanssa pyrittäisiin luomaan malli, jolla nykyiset asukkaat pystyisivät edullisesti hankkimaan asuntonsa itselleen. Samalla yhtiölle vapautuisi varoja uudisrakentamiseen. ”Tämä on kuitenkin omistajan asia päättää omistuksistaan, joten yhtiö voi vain esittää näkemyksensä kunnalle”, toimitusjohtaja Matti Muukkonen Kyyjärven Vuokra-asunnot oy:stä kertoo. Hänen mukaansa myymällä noin kolmanneksen omistuksestaan kunta voisi saada vuokrataloyhtiön velattomaksi noin kymmenessä vuodessa. Tässä yhteydessä käsittelyyn tulee myös yhtiömuodon muutos asunto-osakeyhtiöksi, josta keskusteluja yhtiön hallituksessa on jo käyty.

Muukkosen mukaan yhtiön hallituksen keskusteluun on tulossa myös esitys uudentyyppisestä asumismallista, jota kunnan elinkeinotoimi on muiden tehtäviensä ohessa valmistellut. ”Selvitämme mahdollisuutta rakentaa viipaloituja rivitaloja eli pienelle alueelle koottuja omakotitaloja, joita sitten voitaisiin joko myydä tai vuokrata”, Muukkonen kertoo selvityksiä olevan luvassa lähiaikoina.

Kyyjärven Vuokra-asunnot oy:n tilanne on puhuttanut kevään aikana kunnallisia toimielimiä. Kevään vuokrarästien äkillisen lisäyksen jälkeen tilanne on saatu osittain hallintaan tiukennettujen perintäkäytäntöjen ansiosta. Asuntojen kuntoa sen sijaan on selvitetty kesän aikana siten, että elokuussa yhtiön hallituksella ja kunnallisilla toimielimillä on käytössään kuntokartoitusraportti, jonka pohjalta päätetään mahdollisista peruskorjauksista.

Myös yhtiön toimintatapoja on kevään hallintouudistusten yhteydessä muutettu. Nykyisin kiinteistöyhtiö ostaa tarvitsemansa hallinto ja tekniset palvelut kunnalta tai yksityisiltä palveluntuottajilta.

Lisätietoja: Matti Muukkonen, matti.muukkonen@kyyjarvi.fi, 050-3522394.