Kyyjärven verkkolehti | elokuu 2009
EtusivuPääkirjoitusTapahtumatNettiradioNetti-tv1InfoPalauteYritykset ja palvelutIn English

Yhteistyökumppaneille logopaikka. Valitse yrityksellesi sopiva aihealue ja varaa paikkasi heti !

Elämysmatkalle 1600-luvun hovimusiikin pariin

1.8.2009 Minna Erkkilä

Ainutlaatuinen kulttuurinautinto on luvassa omassa kotikirkossamme, kun virolainen Tallinn Baroque -yhtye johdattelee kuulijoita barokki- ja renessanssiajan musiikkiin.

Tiistai-iltana, 25.8. klo 19 kuullaan Kyyjärven kirkossa harvinaista herkkua, kun alansa huippuammattilaiset esittävät sellaista vuosisatojen takaista musiikkia, josta 1600-1700 -luvulla pääsi nauttimaan vain ylhäisöväki. Aatelishoveissa oli palkattuja muusikoita, joiden tehtävänä oli viihdyttää hoviväkeä niin arkipäivän ruokailuhetkissä kuin juhlatilaisuuksissakin.

Tallinn Baroque -ryhmä koostuu tallinnalaisista soittajista ja laulajista. He ovat Eestin musiikkiakatemiassa koulutettuja vanhaan musiikkiin erikoistuneita muusikkoja, jotka konsertoivat yhdessä ahkerasti ympäri Eurooppaa.

Yhtyeessä on neljä jäsentä, kaksi naista ja kaksi miestä. Liina Saari on sopraanolaulaja, jonka raikas ja kaunis ääni on vakuuttava esimerkki siitä barokinajan käsityksestä, että täydellisin kaikista soittimista on ihmisääni, joka on itsensä Jumalan luoma. Imbi Tarum on cembalisti ja kokenut cembalonsoiton opettaja. Hän kouluttaa Suomessakin muusikkoja tämän pianon edeltäjäsoittimen saloihin. Raivo Tarum soittaa puhaltimia, sinkkiä ja trumpettia sekä Tônu Jôesaar jousisoittimia, viola da gambaa ja fideliä, joista on nykyaikaisemmat sellot ja viulut kehitelty.

Todellisen taide-elämyksen myöskin visuaalisesti tästä konsertista tekee se, että kaikki yhtyeen jäsenet esiintyvät barokinajan loisteliaissa asuissa aina peruukkeja myöten. Esiintyjät myöskin kertovat soittimistaan ja musiikistaan illan aikana. Ohjelmistossa on tunnetuimpien barokkisäveltäjien J.S.Bachin ja G.F.Händelin musiikkia, mutta myös muutamien vähemmän tunnettujen säveltäjien tuotantoa. Erityisesti Händel on ajankohtainen säveltäjä, sillä hänen kuolemastaan on tänä vuonna tullut kuluneeksi 250 vuotta.

Kyyjärven kirkko on akustisesti aivan loistava paikka tällaiselle musiikille. Siellä laulu kaikuu kuulaana ja soittimien ääni saa syvyyttä ja kantavuutta. Toivottavasti mahdollisimman moni voittaisi ennakkoluulonsa ja rohkaistuisi tulemaan paikalle saamaan aivan harvinaislaatuisen musiikki- ja kulttuurikokemuksen. Tilaisuus on varmasti myös lapsille ja nuorille mieleenpainuva elämys.

Konsertin järjestävät Kyyjärven kunnan kulttuuritoimi ja Kyyjärven seurakunta yhdessä ja tilaisuuteen on vapaa pääsy.