Kyyjärven verkkolehti | elokuu 2009
EtusivuPääkirjoitusTapahtumatNettiradioNetti-tv1InfoPalauteYritykset ja palvelutIn English

Yhteistyökumppaneille logopaikka. Valitse yrityksellesi sopiva aihealue ja varaa paikkasi heti !

Katso lisäkuvat   

Syksy kolkuttaa ovelle

18.8.2009 Eki Holmberg

Kesä alkaa olla ohi joten lienee aika käynnistää Kameraseuran kerhoillat.

Niinpä niin, sinne tuo kesä mennä vilahti,- muistoihin. Paljon on varmaan ehditty touhuta ja kokea. kiertää ja nähdä. Kuvia on tullut muistikorteille ja filmille erinäinen määrä läheltä ja kaukaa ja syksyn iltojen pimetessä niitä on mukava selailla. Kauempana reissatessa tulee kuvia  räpsittyä , mutta entä lähiympäristö?  Hiljaan kerrottiin uutisissa kuinka huonosti me tunnemme kasveja. Onkohan tilanne sama oman lähipiirimme, jopa pihapiirimme maailmassa?  Lisäkuvissa on otoksia aivan omasta pihapiiristä, hieman kauempaa ja jopa satojen kilometrien päästä pohjoisesta. Kesän kuvat kannattaa siirtää tietokoneelle, muistitikulle tai polttaa levylle tai ehkä teettää paperikuviksi oman tarpeen ja halun mukaan. Kamerassa ei kannata kovin kauaa niitä säilyttää ettei vahingossa poista niitä. Tuo Delete on joskus sellainen veikeä nappula joka  saattaa saada vahingossa aikaan mieliharmia. 

Vuodenkierto on saanut jo siihen maliin ,että on aika viritellä Kameraseuran kerhoiltoja vauhtiin jälleen. Elokuun 25. klo 19 olisi tarkoitus  aloittaa kuvisluokassa eli vanhassa tutussa paikassa. Kerhoillat jatkuvat , kuten ennenkin, joka toinen tiistai ja aina samaan aikaan.   Saapas nähdä minkälainen on kesän kuvasaldo. Saattaa olla , että katsomista riittää useammalle kerralle . Jos olet harrastuksesta kiinnostunut, ei muuta kuin rohkeasti mukaan.

Vielä siitä luonnontuntemuksesta. Jos et erota voikukkaa keltanosta tai nokkosta lepästä , voisi olla aihetta hieman terästää tietojaan ja sen ehtii vielä aivan mainiosti tämän suven aikana.

Tavataan kerhoillassa Kyy Eki