Kyyjärven verkkolehti | elokuu 2009
EtusivuPääkirjoitusTapahtumatNettiradioNetti-tv1InfoPalauteYritykset ja palvelutIn English

Yhteistyökumppaneille logopaikka. Valitse yrityksellesi sopiva aihealue ja varaa paikkasi heti !

Kyyjärven työllisyystilanne tulee heikkenemään

7.8.2009 Matti Muukkonen

Ensi vuonna odotettavissa kuitenkin laajamittainen työvoimapula

Kyyjärven kunnanjohtaja Matti Muukkosen mukaan Kyyjärven työllisyystilanne tulee lähiaikoina heikkenemään ja työttömyysaste kääntymään lievään nousuun. Tämä johtuu siitä, että kesällä käynnissä olleet työvoimapoliittiset koulutukset ovat päättyneet ja hienoista takapakkia saadaan odottaa jo seuraavissa heinäkuun luvuissa. "Olemme kuitenkin edelleen pyrkineet omin toimin pienentämään suhdanteesta johtuvia ongelmia, jotta kuntatalous voidaan säilyttää tasapainossa", Muukkonen kertoo. Hänen mukaansa syksyllä odotettavissa oleva heikennys on kuitenkin vain hetkellinen ja jopa jo ensi vuonna kunnassa joudutaan varautumaan laajaan työvoimapulaan.

Kyyjärven kunnassa työllisyysasioihin pyritään panostamaan merkittävästi aiempaa enemmän. Yksinkertaisin toimin ollaan saatu aikaan työllisyyttä, jota on nyt yritysleipomotoiminnalla käännettävä pysyväksi. "Ilman näitä toimia, olisi tilanne voinut ajautua todella pahaksi. En edes ole varma ymmärsivätkö kaikki tämän", Muukkonen pohti. Hänen mukaansa työllisyyden rinnalla on kuitenkin tehtävä pian ratkaisuja kunnan väestökehityksen suhteen. "Tänä vuonna tapahtuva tiputus on lähes katastrofi, eikä meidän talous tule kauaa kestämään tällaista katoa", kunnanjohtaja kertoo. Pallon hän heittääkin nyt kyläläisille. "Toivon, että aktiivisesti ideoitaisiin malleja, joilla meille saataisiin lisää asukkaita, sillä toinen vaihtoehto on järjestää kuntarakenne toisella tavalla", Muukkonen tuo esiin.

Tämän päivän blogissaan kunnanjohtaja Matti Muukkonen myös pohtii onko suomalainen yhteiskunta "tehdään asiat mitä osataan itse" -ideologiallaan vienyt suuren määrän potentiaalisia työpaikkoja ja siten myös kurjistanut kokonaishyvinvointia.  

Lisätietoja: Matti Muukkonen, matti.muukkonen@kyyjarvi.fi