Ihminen ja Syksy

Runo on Anniki Kujalan kirjasta "Miten kaunis maa"

Meillä on salainen tapaaminen.
Joka päivä. Metsässä, mäensyrjässä.
Sinä olet kattanut herkullisen aterian
ja tarjoilet sen tummanvihreältä sammalvadilta:
hentoja ruskeita suppilovahveroita
ja kirpeänpunaisia puolukoita.

Hengästynyt tuuli puhaltelee kaulukseni alle.
Aurinko kurkkii kuusenoksien takaa
ja hymyilee hyväntahtoisesti:
"siinä ne taas istuskelevat käsi kädessä,
silittelevät toistensa ryppyisiä poskia
ja näyttävät ihan onnellisilta
nuo kaksi vanhaa hupsua:
ihminen ja syksy".