Kyyjärven verkkolehti | syyskuu 2009
EtusivuPääkirjoitusTapahtumatNettiradioNetti-tv1InfoPalauteYritykset ja palvelutIn English

Yhteistyökumppaneille logopaikka. Valitse yrityksellesi sopiva aihealue ja varaa paikkasi heti !

Katso lisäkuvat   

Syksyn piristys

4.9.2009 Tuula Härkönen, kuvat Irma Mäkelä / Mediamyllärit

20 litraa lettutaikinaa, karhuperhe, auringonkukkia, verenpaineenmittausta, laulua...

70-vuotisjuhlavuodesta 1998 tapahtumien iltaa, paikallista taiteitten yötä on vietetty kahden vuoden välein, paitsi edellisestä tuli kuluneeksi kolme vuotta. Eri järjestöillä on ollut mahdollisuus esitellä omaa toimintaansa, kunta on toiminut organisoijana ja sponsorina. Ensimmäinen tapahtumailta oli lahja kyläläisille ja lahjana se on haluttu säilyttää.
- Ajatella, kaikki on ilmaista, hieno juttu, kiittelevät entiset luokkakaverit Heljä o.s. Turpeinen ja Jaana o.s.Lieska. Lapsi-ihmisenä Jaana oli tyytyväinen lasten temppurataan ja muutenkin tilaisuuden monipuolisuuteen.
Isoniemen Marjatta ja Merja kiersivät värillisin lyhdyin valaistun metsäpolun - juuri ennen sadekuuroa. Salamat leiskuivat, muuten sää suosi illan osallistujia. - Ihanaa, piristävää, tuumasivat Isoniemen "tytöt", on mukava tavata ihmisiä ja nauttia välittömästä tunnelmasta. Kävimme laulamassa virsiä, he lisäsivät.
Erkkilän Minna-kanttori, virsien laulattaja kehui yhdessä tekemisen henkeä: - Tuntuu kuin koko pitäjä olisi mukana, innostunut ilmapiiri.Hienoa, että kaikki on niin lähellä toisiaan, voi kurkistella luokkiin ja tuntuu, että kaikille on jotakin. Minna odotti vuoroaan hemoglobiinin jonossa.
6.luokan edustajat Matias Turpeinen ja Sami Toppinen sattuivat ihmettelemään pahkatöitä, itsekin puutöistä innostuneet - tehneet kässässä naulakot valmiiksi. Matias piti parhaimpana juttuna korikiipeilyä: tulos 21 koria. Molempia poikia koristi dollarin merkki: - Temppurata oli OK, samoin kasvomaalaus, koko ilta hyvä.
Parkkosen Marita ja Kainun Eila ihailivat Sillanpään Catherinen viehättäviä tauluja. - Auenneet ruusut ja Hetki ikkunalla ovat suosikkejani, oli Eilan mielipide, tuo pienen tytön olemus.
Eerolan Tuula oli "juossut" illan kokoon: ohjelmaa oli runsaasti, kuten ennakkoon NopolaNewsin sivuilta ja kuntatiedotteesta saimme lukea.  Tässä on siis vain osasta kommentteja.
PS. Kirjoittaja mm. heitti tikkaa ja ihan meni kymppiinkin ja nautti suunnattomasti varsinkin entisten oppilaitten näkemisestä ja heidän kanssa juttelemisesta.