Kyyjärven verkkolehti | syyskuu 2009
EtusivuPääkirjoitusTapahtumatNettiradioNetti-tv1InfoPalauteYritykset ja palvelutIn English

Yhteistyökumppaneille logopaikka. Valitse yrityksellesi sopiva aihealue ja varaa paikkasi heti !

Kunnallisen järjestyksenvalvojan kehittely saa jatkua

21.9.2009 Matti Muukkonen

Poliisiylijohtaja pitää sheriffi-hanketta hyvänä ideana

Kyyjärven sheriffi-malli otti askeleen eteenpäin, kun Kyyjärven kunnanjohtaja Matti Muukkonen ja poliisiylijohtaja Mikko Paatero tapasivat perjantaina Helsingissä. Tapaamisessa keskusteltiin syrjäseutujen turvallisuusongelmista sekä mahdollisuuksista ratkaista nämä ongelmat. Muukkosen mukaan poliisiylijohtaja suhtautui positiivisesti Kyyjärvellä tehtyihin turvallisuusaloitteisiin. ”Olimme samaa mieltä, että vaikka poliisin määrärahoja lisättäisiin ja siten maahan saataisiin lisää poliiseja, eivät ne sijoittuisi meidän alueelle”, Muukkonen kertoo.

Hänen mukaansa poliisiylijohtajan kanssa on nyt sovittu, että kunta jatkaa edelleen mallin kehittelyä yhdessä Joensuun yliopiston oikeustieteiden laitoksen kanssa. Näillä näkymin malli tulee rakentumaan nykyisen lainsäädännön varaan ja tavoitteena olisi luoda kokeilu, jossa kunnallista järjestyksenvalvojaa hyödynnettäisiin eräänlaisena ensivasteyksikkönä. ”Kokeilun pääpaikka olisi varmastikin sitten Kyyjärvi, mutta myös Perholle ja Kinnulalle, jotka ovat kiinnostusta osoittaneet, tarjottaisiin osatoteutusta”, Muukkonen kertoo. Samalla kokeilun ympärille olisi tarkoitus luoda tutkimushanke, jossa mallia arvioitaisiin ja kehitettäisiin. Mukana olisivat ainakin oikeustieteiden laitos ja mahdollisesti myös poliisiammattikorkeakoulu.

Lisätietoja: Matti Muukkonen, matti.muukkonen@kyyjarvi.fi, 050-3522394.