Kyyjärven verkkolehti | lokakuu 2009
EtusivuPääkirjoitusTapahtumatNettiradioNetti-tv1InfoPalauteYritykset ja palvelutIn English

Yhteistyökumppaneille logopaikka. Valitse yrityksellesi sopiva aihealue ja varaa paikkasi heti !

Työ- ja elinkeinotoimiston viranomaistehtävien siirtoa kunnalle voisi kokeilla

15.10.2009 Matti Muukkonen

Kunnanjohtajan mukaan työ- ja elinkeinoasiat tulisi olla saman katon alla

Kyyjärven kunnanjohtaja Matti Muukkosen mukaan työ- ja elinkeinotoimiston tehtävien siirtoa kunnille tulisi vähintäänkin kokeilla jossain päin Suomea. Hänen mukaansa nykyään ongelmana on, etteivät TE-toimistot ja kuntien kehittämis- ja elinkeinotoiminnasta vastaavat organisaatiot ole saman katon alla. ”Vaikka yhteistyömme on huippuluokkaa, voitaisiin toimintoja edelleenkin yksinkertaistaa ja tehostaa pidemmälle menevällä yhteistyöllä”, Muukkonen pohtii. Hän kuitenkin muistuttaa, että mikäli valtiolle kuuluvia toimintoja ulkoistetaan kunnalle, on sen tarkoitettava myös resurssien siirtymistä.

Muukkosen mielestä ideaalitilanne olisi, että kokeilu tapahtuisi seutukunnan laajuudessa. Hänen näkemyksensä mukaan esimerkiksi Saarijärven ja Viitasaaren kaupunkien ja samalla koko seutukunnan mahdollisesti tiivistyvän yhteistyön myötä voitaisiin kokeilla kehittämisyhtiöiden ja TE-toimiston palvelujen yhdistämistä. ”Tämä voisi toimia pilottihankkeena esimerkiksi seuraavalla eduskuntavaalikaudella”, Muukkonen esittää. Hän kertoo myös olevansa lähtökohtaisesti valmis esittämään kokeilua pelkästään Kyyjärveä koskevana jo lähiaikoina. ”Kunnan työ- ja työ- ja elinkeinotiimin näkemys on, että toiminta tehostuisi merkittävästi mikäli kaikki työ- ja elinkeinoasiat olisivat yhden johdon alaisuudessa”, Muukkonen tuo esiin.

Kunnanjohtaja Muukkonen pitää esitystään luontevana jatkeena tällä vaalikaudella alkaneelle kehitykselle, jossa valtio on yhdistänyt työ- ja elinkeinoasiat yhteen ministeriöön. ”Seuraavassa vaiheessa tulisi ensin kokeilla TE-toimistojen yhdistämistä kuntien elinkeinotoimen kanssa, jolloin myös asiakaspalvelu saataisiin takaisin lähipalveluksi”, Muukkonen ehdottaa. Hänen mielestään myöskään maakuntatason kehittämistä ei tule lopettaa läänien ja maakunnallisten virastojen yhdistämiseen ELY-virastoksi, vaan tavoitteena tulisi olla ELYjen ja maakuntaliittojen fuusioiminen. ”Kuntalaisten kannalta kaikki näyttäytyy kuitenkin julkisena olipa kysymys sitten kuntien tai valtion toiminnasta”, Muukkonen kertoo.

Lisätietoja: Matti Muukkonen, 050-3522394, matti.muukkonen@kyyjarvi.fi