Kyyjärven verkkolehti | lokakuu 2009
EtusivuPääkirjoitusTapahtumatNettiradioNetti-tv1InfoPalauteYritykset ja palvelutIn English

Matkamuistoja Michiganista ja Ontariosta

Entinen kyyjärveläinen Seppo Aksela vieraili Amerikassa.


Moottoripyörällä Tiipetiin (16)

Yhteistyökumppaneille logopaikka. Valitse yrityksellesi sopiva aihealue ja varaa paikkasi heti !

 

Matkamuistoja Michiganista ja Ontariosta

13.10.2009 Juttuvinkki / Irma Mäkelä /Mediamyllärit

Entinen kyyjärveläinen Seppo Aksela vieraili Amerikassa.

Osallistuimme Helenan kanssa viime heinäkuussa  konfrenssimatkalle Michiganin Kalamazoohon ja kävimme sieltä tapaamassa sukulaisia Kanadan puolella Ontarion Lemingtonissa. Kalamazoo on vähän suurelle yleisölle tuntemattomampi yliopistokaupunki Detroitin ja Chigagon suurkaupunkien välillä. Teimme matkat Kalamazoosta Detroitiin junalla, mikä oli varsin mielenkiintoinen kokemus. Amarikkalaisethan ajaa tunnetusti aina  autolla ja siksi junaliikenne on meikäläisittäin lapsenkengissä. 230 km:n matkaan kului yli kolme tuntia sitten kun juna lähes tunnin myöhässä tuli Kalamazoohon. Matka oli yhtä torvensoittoa kun dieselveturi tööttäsi suurin piirtein yhtämittaa jokaiseen tasoristeykseen tullessa. Yli- tai alikulkusiltoja ei paljon tainnut olla ennenkuin suur-Detroitin alueella ja radan kunto ei kummoisia nopeuksia sallinut.

Asutusta ja viljelyksiä tällä kahden miljoonakaupungin välisellä alueella näkyi yllättävän vähän. Pääasiassa kumpuilevaa maisenaa hallitsi sekavat lehtipuumetsät, joissa meikäläisiä koivuja ei näkynyt lainkaan. Kuulema jokin kasvitauti oli hävittänyt koivut lähes sukupuuttoon. Välillä oli soija-, maissi- ja vehnäpeltojakin. Detroithan on valtava miljoonakaupunki ja autoteollisuuden keskus, josta piti päästä mahdollisimman nopeasti pois Kanadan puolelle.

Tullin jälkeen meitä oli vastassa serkkuni Hilkka Brush miehensä Larryn kanssa. Hilkan äiti ja minun tätini Elvi oli Pölkin Pillisniemestä kotoisin. Elvi lähti nuorena tyttönä rapakon taakse eikä sen koommin Suomessa käynyt. Hilkka,nyt 61 v, kävi Suomessa 1964 18 vuotiaana sukulaisia katsomassa ja hänellä on säilynyt suomen kielen taitokin varsin hyvänä, mutta hänen lapsensa, kaksi poikaa ja tyttö, ovat luonnollisesti täysin amerikkalaisia eivätkä suomea hallitse. He kaikki asuvat perheineen Kanadan puolella. Elvin esimerkkiä noudattaen Pillisniemen sisarusparvesta toinenkin, Eino muutti Varvikolta kotoisin olleen vaimonsa Hilman kanssa Amerikkaan sotien jälkeen. Heidän kolme tytärtään asuvat perheineen nykyään Yhdysvaltojen puolella. Yksi Einon ja Hilman lapsenlapsi kuului viime olympiailaissa kultaa voittaneeseen naisten jalkapallojoukkueeseenkin.

Hilkka ja Larry kuskasivat ystävällisesti meitä asuinkaupunkinsa Lemingtonin ympäristössä ja myös läheisessä kansallispuistossa ja näyttivät  meille paljon mielenkiintoisia  paikkoja. Kanadan puolella maisemaa hallitsevat vuorostaan valtavat, tasaiset viljelysmaisemat, joissa viljellään samoin maissia ja soijaa ja vähäisemmässä määrin vehnää. Lemingtonia lähestyttäessä kuvaan tulevat avomaan vihannesviljelykset ja mahdottoman suuret kasvihuoneet, jotka ovat jopa hehtaarien suurisia. Niissä kasvatetaan pääasiassa tomatteja ja paprikaa. Myös avomaan tomaattiviljelykset ovat meikäläisittäin ennennäkemättömän laajoja. Karl Heizin, meidänkin markkinoita ketsuppeineen hallitseva tomaattituotefirma on perustettu siellä ja se on edelleen kaupungin suurin työnantaja jalostamamoineen ja pakkaamoineen. Lemington mainostaakin itseään tomaattipääkaupunkina. Vihannesviljelmiltä voidaan saada useampia satoja kesässä ja heinäkuun loppupuolella oli jo toisen sadon nosto menossa. Parhaat mustan mullan viljelykset näyttivät olevan entistä järven pohjaa pengertämällä käyttöönotettuja niinkuin Hollannissa.

Omakotitaloja  oli jonkin verran myytävänä mutta ei mitenkään mahdottomasti. Laman vaikutus näkyi paremminkin hintojen laskuna. Hintahaarukka oli alle 100.000 dollarista (n. 60.000 euroa) johonkin 400.000 dollariin (n. 250.000 euroa) eli huomattavasti halvempia kuin meillä täällä Suomessa, ehkä karkeasti puolet  meidän hinnoista. Tosin on otettava huomioon että talot on keveämmin rakennettuja, koska ilmasto on selvästi  meikäläistä lämpimämpi. 

Hilkan mies Larry toimii sivutoimisena pastorina heidän pienessä noin 50 jäsenen seurakunnassaan. Siellä kirkollisia yhteisöjä on erittäin monia ja siksi  monet niistä on varsin pieniä. Meillä oli tilaisuus osallistua heidän kirkossaan sunnuntaipalvelukseen.

Se oli myös hyvin milenkiintoinen tapahtuma. Tunnelma on paljon välittömämpi ja iloisempi kuin meikäläisisä kirkonmenoissa ja seurakunta osallistui siihen kaikenaikaan aktiivisesti. Siellähän kirkollinen toiminta perustuu täysin vapaaehtoisuuteen eikä valtio tai kunnat osallistu kustanuksiinkaan ollenkaan. Siitä tietenkin seuraa että seurakuntaan kuuluvat ovat toiminnassa kovasti mukana ja toimintaa rahoittamassa. Seurakunta on ikäänkuin suur, elävä perheyhteisö. Ehkäpä siinä olisi vähän  opittavaa meikäläisille valtioluterilaisillekin.

 Seppo Aksela