Ystävyyden kakku

Pakina Annikki Kujalan kirjasta Sitä se on, sinisilmä

Keittiössäni, työpöydällä, on astia. Sen sisällys
kuplii ja kihisee, puhisee ja paisuu. Ja haisee. Toista
viikkoa on lemu lyönyt nenuun joka ovenavauksella.
Sitten siihen tottuu ja hetken päästä ihmettelee, mitä
varten sisälle pistäytynyt naapuri vilkuilee merkillisesti
ympärilleen. Että ei kai vain-?

Eihän toki. Ystävyyden kakkuhan se happanee ja
odottelee kypsymistään. Tiedäthän: saat juuren, hapata
kymmenen päivää, lisäät aineksia, jaat kolmeen osaan,
paistat yhden, annat muut kahdelle ystävällesi.Jotka taas
hapattavat, jakavat, paistavat. Haistavat ja maistavat.

Ei uskoisi, että niin pahanhajuisesta taikinasta voi
syntyä ihan hyvänmakuinen kakku. Hyvinkin kelvollinen
ystävälle tarjottavaksi. J luulen, että ystävyys, joka
on moisen haisun  kestänyt, on lujalla pohjalla. Kestää
paljon muutakin.

Ystävyys on mielestäni hienoimpia asioita elämässä.
Rakkauden nimissä tehdään paljon pahaa. Lyödään ja
nujerretaan, vaaditaan, uhkaillaan ja kiristetään.
Omistetaan ja tukahdutetaan, suljetaan tynnyriin ja
isketään päälle leima: "tämä on minun". Yritetään vääntää
toista ihmistä oman muotin mukaiseksi.

Ystävää kunnioitetaan sellaisena kuin hän on. Häntä
ei pakoteta, pelotella eikä nitistetä. Häntä
arvostetaan ja hänen olemassaolostaan iloitaan.
Kaksisuuntaisesti.

Aion ryhtyä kakunleipomuspuuhiin. Siinä samalla on
ajatuksella vapaus lentää ystävien luokse. Lämmöllä.