Kyyjärven verkkolehti | maaliskuu 2010
EtusivuPääkirjoitusTapahtumatNettiradioNetti-tv1InfoPalauteYritykset ja palvelutIn English

Hymy

Pakina Annikki Kujalan kirjasta Sitä se on, sinisilmä


Eilen-tänäänMusta aukkoPaperikengätPienet sanatKalliolle, Kukkulalle

Yhteistyökumppaneille logopaikka. Valitse yrityksellesi sopiva aihealue ja varaa paikkasi heti !

 

Hymy

10.2.2010 Anu Mäkelä/Mediamyllärit

Pakina Annikki Kujalan kirjasta Sitä se on, sinisilmä

Monella paikkakunnalla, eri puolilla suomea asuneena
teen luonnollisesti vertailuja ihmisluonteitten välillä.
Olen huomannut, että luonteissa ja etenkin huumorintajussa
on vissi ero esim. Varsinaissuomalainen ja
savolaisen välillä.

Eräs ystäväni varsinais-suomessa asuessani väitti
kivenkovaan, ettei mitään eroa ole. Näin väittäessään
hän kiihtyi kovin ja melkein suuttui allekirjoittaneen
mielipiteistä. Mikä mielestäni osoitti selvästi, että
olin oikeassa. Savolainen ei tuollaisesta olisi
tulistunut, vaan murjaissut niin mehevän vitsin ettei siinä
olisi ollut paremmaksi panemista. Ja nauranut makeat
naurut päälle.

Luonne-ero liennekin siinä, että savolainen on aina
ikäänkuin varautunut huumoriin. Länsisuomalaiselle
huumori on enemmän yllätys. Hän odottaa että asiat sanotaan
totisesti ja täsmällisesti.

Tietenkin yleistän karkeasti. Mutta väitteeni tueksi
kerron kuitenkin toisen ystäväni suorittamasta kokeesta.

Ystäväni meni Raumalla baariin ja esitti tilauksen:
"pieni kahvi,hymy ja lasku."Baarityttöseisahtui
vähäksi aikaa totisena katsellen, kaatoi sitten kahvin
kuppiin, meni lehtihullylle, penkoi hetken ja ilmoitti-
edelleen totisena-:"Ei meillä ole hymyä."

Sama  tilanne Lappeenrannassa. Tilaus täsmälleen
samoin sanoin: "Pieni kahvi, hymy ja lasku." Baarityttö
tarjoili kahvin, hymyili herttaisesti koko ajan
kääntyi ja huutaa takahuoneeseen: "Hei äiti,
paljonko meillä hymystä veloitetaan?"

Jokainen hyvä tarina sisältää opetuksen. Voisikohan
tämän tarinan opetus olla: Hymy ei maksa antajalleen
mitään, mutta lämmittää saajan mieltä. Ja hymyileminen
on helppoa: vedetään vain suupieliä korvia kohti ja
päästetään pilkettä silmäkulmiin!