Kyyjärven verkkolehti | maaliskuu 2010
EtusivuPääkirjoitusTapahtumatNettiradioNetti-tv1InfoPalauteYritykset ja palvelutIn English

Yhteistyökumppaneille logopaikka. Valitse yrityksellesi sopiva aihealue ja varaa paikkasi heti !

Yhteislaulua ja runoa luvassa sunnuntai-iltana Kivirannassa

9.3.2010 Riitta Kytölä/Kyyjärven seurakunta

Sunnuntai-iltana 14.3. kokoonnutaan yhteen kello 19 Kivirantaan laulamaan yhdessä. Henkeä vedettäessä kuunnellaan runoja ja Tähkät-kuoron laulua. Illan teemana on hoiva ja huolenpito. Illan aikana on mahdollisuus myös käytännössä toteuttaa hoivaa ja huolenpitoa osallistumalla Haitin lasten auttamiseen Yhteisvastuukeräyksen kautta.

Haitissa tammikuussa sattunut katastrofi kosketti jokaista. Haiti oli valittu Yhteivastuukeräyksen kohteeksi jo ennen katastrofia, mikä kertoo siitä, että ilman katastrofiakin siellä olisi ollut ihan tarpeeksi vaikeaa. Monet lapset joutuvat syömään vain leikisti -niinkuin Yhteisvastuujulisteista olemme tänä vuonna lukeneet. 

Meidän ikiomassa Haiti-illassamme ei esiinny maan eturivin julkkiksia vaan me ollaan sankareita kaikki ja saadaan laulaa yhdessä. Samalla saamme muistaa sisariamme ja veljiämme Haitissa. Heillä ei aina ole, mitä antaa lapselle, joka sanoo, että "Äiti, on nälkä!"

Ajankohtaista tietoa Haitin tilanteesta saa mm. osoitteesta www.yhteisvastuu.fi. Tervetuloa laulun ja runon iltaan!