Kyyjärven verkkolehti | maaliskuu 2010
EtusivuPääkirjoitusTapahtumatNettiradioNetti-tv1InfoPalauteYritykset ja palvelutIn English

Yhteistyökumppaneille logopaikka. Valitse yrityksellesi sopiva aihealue ja varaa paikkasi heti !

Katso lisäkuvat   

Palmusunnuntain musiikki-ilta

22.3.2010 Minna Erkkilä

Keskisuomalainen Sonore-kuoro ilahduttaa kyyjärvisiä laulullaan palmusunnuntain iltana klo 19 kirkossa.

Jyväskyläläisen musiikkipedagogi Malla Kärkkäisen johtama kuoro vieraili Kyyjärvellä edellisen kerran joulun alla 2008.
Silloin ohjelmassa oli sekä isänmaallista, hengellistä että jouluista musiikkia.
Kuoro ihastui Kyyjärven kirkon mainioon akustiikkaan ja kun yleisökin piti kuulemastaan, oli hyvä sopia alustavasti uudesta käynnistä.

Uuden konsertin aika on nyt tullut. Tällä kertaa pääsemme kuulemaan pääosin suomalaista hengellistä musiikkia, esim. konsertin nimikappale Laula, matkalainen, Suojelusenkeli ja Tuhansin kielin. Joukossa on myös pari harvemmin kuultua laulua.
Sonore-kuorossa on noin 15 laulajaa Äänekoskelta ja sen lähiympäristön kunnista. Ensi vuonna kuoro juhlii 20-vuotista taipalettaan.
Kuoro pyrkii nimensä mukaiseen kamarikuorolauluun, musiikkitermi sonore tarkoittaa soinnukkaasti.

Sonore-kuoro on julkaissut kaksi äänitettä, viimeisin "joulua juhlii maa" vuonna 2007. Levyä on saatavana konsertin yhteydessä.

Tervetuloa nauttimaan hyvästä kuorolaulusta. Illan mittaan laulamme myös yhdessä ja kannamme kolehdin yhteisvastuun hyväksi.  Konserttiin on vapaa pääsy.