Kyyjärven verkkolehti | huhtikuu 2010
EtusivuPääkirjoitusTapahtumatNettiradioNetti-tv1InfoPalauteYritykset ja palvelutIn English

Yhteistyökumppaneille logopaikka. Valitse yrityksellesi sopiva aihealue ja varaa paikkasi heti !

 

Katso lisäkuvat   

Moottoripyörällä Tiipetiin (22)

4.4.2010 Teksti ja kuvat: Erkki Peura / AT

Kohti Pekingiä valtatietä 109 pitkin. Olimme taasen Lhasassa, koko porukka.

Tatu hommasi lennon Pekingiin sekä Varaderon kuljetuksen. Meillä muilla pyörät toimivat, lomaa ja ajohaluja oli vielä jäljellä.

Tutkimme jos olisi mahdollista lähteä ajamaan kohti itä-Tiipettiä. Asiaa tarkemmin tutkiessamme huomasimme kaksi asiaa jotka tuntuivat olevan ylipääsemättömiä. Ensiksi Tiipetin itäosaan tarvitaan lupia joiden saanti ei olekaan niin yksinkertaista, toinen seikka oli että itä-Tiipettissä on hyvinkin maanvyörymä-herkkä alue kovien sateiden aikaan, joita parhaillaan siellä oli ja tilanne vain tulisi pahenemaan seuraavien päivien aikana. Länsi- ja itä-Tiipet olivat pois laskuista joten ainoa suunta oli pohjoinen, takaisin kohti Golmud:ia. Sitten tuli ajatus ajaa koko valtatie 109 päästä päähän, elikkä Lhasa-Peking.

Seuraavana aamuna pyörät kuntoon matkaa varten, hyvästit Tatulle ja tien päälle. Päivän kohde oli Nagqu, kossa olimme yöpyneet tulomatkalla.

Seuraavana päivänä olimme takasin Golmud:ssa. Siinä pyöriä purkaessamme paikalle tuli ryhmä kiinalaisia kahdella autolla ja taisi siinä olla mukana pari pyörääkin. Tämä ryhmä oli Boutou:sta, Nei-Mongolia-provinssista ja matkalla kohti Tiipettiä. Ryhmään kuului 7 pyörää ja kaksi huoltoautoa, kameramiehet jne, elikkä ryhmä joka oli valloittamassa Tiipettiä siihen hyvin varustautuneena.

Yksi miehistä huomasi minun AT:n takajarrupalojen olevat täysin lopussa. Kun kerroin tietäväni asiasta hän meni huoltoautoon ja tuli mukanaan uudet palat kädessään. Hetken päästä hän vaihtoi uudet palat eikä suostunut ottamaan mitään hintaa koko hommasta. Samalla Jarin AT:n etulokasuoja korjattiin heidän siinä auttaessa. Näin se homma toimii kun ollaan kuin veljiä keskenään. Heillä oli pari TransAlpia mukanaan joissa jarrupalat ovat samat kuin vanhassa AT:ssa.

Aamulla tienpäälle, hyvää tietä seuraavat 760 kilometriä jonka takia nostimme nopeutta huomattavasti. Jossain vaiheessa Jari taisi ajaa ’kilpaa’ jonkun paikallisen autoilijan kanssa ja matka eteni hienosti kunnes hän yhtäkkiä pysäytti tien poskeen. Jari kertoi, että AT:ssä on nyt jotain vikaa koska sillä oli tosi huono ajaa. Tutkimme ja epäilimme, että runko olisi jostain kohtaa poikki. Vika ei ensin meinannut löytyä kunnes Jari testiajon jälkeen tuli ja sanoi takapyörän laakerin menneen. AT keskiseisontatuelle ja takapyörä pois. Onneksi Jarilla oli varalaakerit mukanaan (edellisen vuoden opetus), viallinen laakeri vaihdettiin uuteen ja takaisin tielle.