Kultalanka

Runo on Annikki Kujalan kirjasta Miten kaunis maa

Taas päivä paistaa pirtin ikkunasta
ja kirjan avaa vaari harmaapää.
Käy pöydän ympärille monta lasta
ja kirkas suvivirsi helkähtää.
Näin pyhäkoulun muiston polku johti
lapsuuden kultamaisemia kohti.
Ne muistot yhä mieltä lämmittää.

Jäi lapsuuskoti. Tiellä vaikealla
elämän halki lapset vaeltaa.
Vaan turvana on heillä kaikkialla
lapsuuden usko, kallis Herran sana.
Kuin kultanauha katkeamaton
solmittu heidän sydämiinsä on.

Se sana muuttumaton tietä johtaa.
On vahva suoja halki elämän.
Kun eksyn, uuvun , tiellä pelko kohtaa
niin luja käsi jälleen turvaan johtaa.
Tiet myrsky katkoo, suru sillat sulkee,
se horjumatta rinnallani kulkee.
Suuresta voimastaan se voimaa antaa.
Se yli syvimmänkin rotkon kantaa.

Niin tänäänkin, kun avaan kirkon uksen
ja kuulen kellon juhlaa soittavan,
nään vaarin raamatun ja katkismuksen
ja tunnen  saman hartaan tunnelman.
Saan saman rauhan, lohdun, siunauksen.
Miespolvet uskon kultalanka yhteen liittää!
Niin paljosta on meillä  syytä kiittää.
Se kultalanka yhä  meitä johtaa
niin kauan. Kunnes matkan määrä kohtaa.
Me lähdemme. Ikuinen sana jää.