Kyyjärven verkkolehti | kesäkuu 2010
EtusivuPääkirjoitusTapahtumatNettiradioNetti-tv1InfoPalauteYritykset ja palvelutIn English

Riihikirkko täyttyi

Juhannuksen jumalanpalveluksessa kirkko oli täynnä. Onneksi oli kaunis sää, joten ulkopuolellakin saattoi istua ja olla mukana jumalanpalveluksessa.


Juhannuksena RiihikirkkoonKiviranta on yhteinen hankeYhteisvastuukeräys tuotti huipputuloksen!Lappajärvi kierretty!Kesäillan konsertti”Laulun runsautta, kylvämättä kasvavaa”

Yhteistyökumppaneille logopaikka. Valitse yrityksellesi sopiva aihealue ja varaa paikkasi heti !

Kiviranta on yhteinen hanke

16.6.2010 Olavi Vallivaara

Kyyjärven kirkkovaltuusto päätti hyväksyä kirkkoneuvoston esityksen olla mukana Kivirannan palvelukeskuksen korjaushankkeessa. Kirkkovaltuuston kokous oli torstai-iltana 16.6.2010.

Myönteiseen ratkaisuun vaikutti Kirkkohallitukselta saatu avustuspäätös ja kunnalta saatu lupaus tulevaisuudessa lunastaa seurakunnan osuus muutostilanteessa. Juhlasalin ja siihen liittyvät korjaustyöt ovat vuorossa elokuun aikana. Kirkkovaltuusto hyväksyi vuoden 2009 toimintakertomuksen, vahvisti tilinpäätöksen ja myönsi vastuuvapauden tilivelvollsille. Tilikauden tulos oli niukasti plussalla 2500 euroa. Seurakunta on toiminut itsenäisesti tarkalla taloudella yhteistyössä Karstulan seurakunnan kanssa. Seurakuntavaalit ovat syksyllä ja sitä varten Kirkkovaltuusto valitsi vaalilautakunnan. Toivomuksena oli, että löytyisi valitsijayhdistyksiä, jotka asettaisivat ehdokkaita marraskuun seurakuntavaaleihin. Kirkkovaltuutetut kiirehtivät luiskan saamista kappeliin.
Ennen kirkkovaltuuston kokousta oli kirkkoneuvoston pikakokous, jossa lopullisesti valmisteltiin esitys Kivirannan palveluksekuksen korjaushankkeesta ja hyväksyttiin edellisessä kokouksessa pöydälle jäänyt uusi metsänmyynti tarjous. Parhaimman tarjouksen teki Myllyahon Saha.