Kyyjärven verkkolehti | kesäkuu 2010
EtusivuPääkirjoitusTapahtumatNettiradioNetti-tv1InfoPalauteYritykset ja palvelutIn English

Yhteistyökumppaneille logopaikka. Valitse yrityksellesi sopiva aihealue ja varaa paikkasi heti !

Kuntajakoselvitys eteenee kohti maalia

18.6.2010 Matti Muukkonen

Yhteisen valtuustoseminaarin myötä työtä jatketaan kohti loka-marraskuun päätöksentekoa

Kannonkosken, Kivijärven, Kyyjärven kuntien sekä Saarijärven ja Viitasaaren kaupunkien yhteinen kuntajakoselvitys saavutti keskiviikkona välietapin, kun ensimmäinen yhdistymissopimusluonnos julkaistiin. Samalla julkaistiin myös elinvoima- ja palveluryhmien raportit siitä miten palvelut tulevaisuudessa uudessa yhteisessä kunnassamme järjestettäisiin. Muutamasta poikkeavasta puheenvuorosta huolimatta lähes kaikki läsnäolleet halusivat jatkaa selvittelyä, jonka lopullinen ratkaisu syntynee loka-marraskuussa. Jo nyt on selvää, että yhdistymissopimusta tullaan hiomaan loppuun saakka huomioiden kaikki kuntien toiveet ja tarpeet. Kun päätöksenteko tulee valtuustoon, on sopimus joko kaikkien intressit huomioineena hyväksyttävä tai ristiriitojen ilmetessä hylättävä kaikissa kunnissa.

Tähän mennessä Kyyjärven kunta on saanut sopimukseen kaiken minkä on toivonutkin. Voidaan oikeastaan jopa sanoa, että uudesta kunnasta on tulossa hyvin kyyjärveläisen näköinen - niin paljon siellä on meille tärkeitä asioita. Neuvotteluissa on jo sovittu siitä, ettei lähipalveluja tulla karsimaan ja onpa keskustelussa ollut jopa "Kyyjärven kauppala" -nimen pitäminen Kyyjärven nykyistä maantieteellistä aluetta ilmentävänä nimenä. Eli todella hyvin neuvotteluissa on mennyt. Toiveita siitä mitä vielä liitokselta halutaan, voi toimittaa allekirjoittaneelle. Lausunnon sopimuksesta kunnanhallitus antaa 16.8.

Tähän asti syntyneeseen materiaaliin voi tutustua osoitteessa: http://www.saarijarvi.fi/fi/ajankohtaista/uutisia_kuntajakoselvityksesta/?id=3097, jonka alaosassa on uusimmat, esimerkiksi valtuustoseminaarin puheenvuorojen sisällöt ja kunnan luottamusjohdon kannat. Tutustukaapa siis niihin.

Kesäisin terveisin,

kunnanjohtaja