Kesäyönä

Runo on Terttu Pitkäsen runokirjasta Syksy, jota ei tullut

Maisema itähämäläinen nukkuu,
sekoittuu värit veden, taivaan, maan.
Sinervään usvaan saaret hukkuu,
ei liiku vesi, tuulikaan.
Heleän lehdon koivut yössä,
tuo tumma rinta kuusikon
ja harjun hongat usvayössä
niin äänetönnä on.

Ulapan lyijypeili liikkumaton
kuvastaa korret kaislikon,
matalan  rantatöyrään, nurmimaton,
rosoiset kyljet kallion.
Haaltunut väri taivaan sinen
heijastuu kalvoon himmeään,
ja pilviverho samettinen
taas saa sen välkkymään.

Ihminen yksinäinen valvoo yössä,
kuuntelee hiljaisuutta, hiljeten.
Ruumista, väsynyttä päivän työssä
nyt öinen viileys kietoo suloinen.
Hän on kuin luojan kämmenellä,
hän pieni osa maisemasta on,
niin pilvenkevyt, herkkä, hellä
ja kaislakorren lailla huoleton.