Kyyjärven verkkolehti | heinäkuu 2010
EtusivuPääkirjoitusTapahtumatNettiradioNetti-tv1InfoPalauteYritykset ja palvelutIn English

Kone ja metallialan perustutkint – levyseppähitsaaja linja: syksyllä 2010

Syksyllä alkavalle levyseppähitsaajalinjalle on vielä vapaita paikkoja nuorille sekä aikuisille. IW – koulutus sisältyy uuteen opetussuunnitelmaan koulussamme. www.kpedu.fi


Suomenmestaruus kahvitusMediamylläreille K-S ELY keskukselta valtion avustustaNettitv:ssä maanantaina: Tiedotus- / esittelytilaisuusValokuituyhteydet kiinnostavat seutukunnalla

Yhteistyökumppanit

Valokuituyhteydet kiinnostavat seutukunnalla

28.6.2010 Tuula Hakkarainen

Pohjoisen Keski-Suomen Verkkopalvelut Oy toteutti kevään aikana yhdessä Keski-Suomen liiton Laajakaista kaikille –hankkeen kanssa kyselyn kiinnostuksesta valokuituyhteyksiä kohtaan.

Kiinnostuksensa ilmoitti 2280 taloutta. Suurin osa kiinnostuneista on omakotitaloja ja yrityksiä, mutta valokuitu kiinnosti myös osaa vapaa-ajan asukkaista. Kiinnostuksen ilmoittaminen ei tässä vaiheessa sido liittymään verkkoon, lopulliset päätökset tehdään lopullisten kustannusten selvittyä.

Kuntakohtaisesti kiinnostuneita oli:
Kannonkoski 165
Karstula 327
Kinnula 79
Kivijärvi 93
Kyyjärvi 91
Pihtipudas 289
Saarijärvi 769
Viitasaari 467

Kyselyyn voi edelleen vastata sähköisesti osoitteessa www.viisaankivi.fi/laajakaistakaikille.

Laajakaistarakentamisen hankehaku avattu

Pohjoisen Keski-Suomen laajakaistarakentamisen hankehaku on avattu. Seudun 8 kuntaa muodostaa yhden hankealueen, joten tarjousten tulee kattaa kaikki seudun kunnat. Lisätietoja saa hankehausta Keski-Suomen liiton Laajakaista kaikille sivustolta.