Kyyjärven verkkolehti | elokuu 2010
EtusivuPääkirjoitusTapahtumatNettiradioNetti-tv1InfoPalauteYritykset ja palvelutIn English

Kyyjärvi jatkaa selvitystä avaten keskustelun kuntapalvelukeskuksesta

Kunnanhallitus totesi poliittisen ilmapiirin olevan varsinaista liitosta vastaan, jolloin järkevämpi etsiä yhteistyömallia kunnanjohtajan esityksen pohjalta.


Kyyjärvi suhtautumassa positiivisesti yhdistymissopimukseen

Yhteistyökumppaneille logopaikka. Valitse yrityksellesi sopiva aihealue ja varaa paikkasi heti !

Kyyjärvi aloittaa budjetin valmistelun

19.8.2010 Matti Muukkonen

Verot aiotaan pitää entisellään. Valtuusto määrittää lopullisen talouslinjan 30.8.

Kyyjärven kunta on aloittamassa budjettivalmistelun. Kyyjärven kunnanhallituksen mukaan kunnan vuoden 2011 talousarvio tulee rakentaa vanhoille veroprosenteille. Mikäli valtuusto siunaa ehdotuksen, ei kunnallisveroprosentti nouse nykyisestä 19 %:sta ensi vuonnakaan. Ennusteiden mukaan Kyyjärven verotulot olisivat kuitenkin tippumassa ensi vuonna noin 50 tuhannella eurolla ja verotulotasaus jopa 180 000 eurolla. Myös valtionosuuksiin on odotettavissa tälle vuodelle uudistetun järjestelmän järjestelmämuutoksista johtuen pieniä heikennyksiä.

Kunnanjohtaja Matti Muukkosen mukaan tuleva budjetti on haastava, koska kunnanhallitus linjasi myös sinänsä oikein tarpeen kehittää hyvinvointiyhteiskuntaa muun muassa edelleen säilyttämällä lapsiperheiden lisäavun. Myös rehtorin ja sivistystoimenjohtajan tehtävien eriyttämisestä tullee aiheutumaan lisäkustannuksia, joita käsitellään varmasti seuraavassa kunnanhallituksessa. ”Investointiohjelmaamme pienennetään viimevuotisen suunnitelman mukaisesti puoleen tästä vuodesta, jolloin painopiste investointien tekemisestä jää konserniyhtiöille”, Muukkonen toteaa.

”Kun otetaan huomioon tämän vuoden verotulokertymän ylittäminen, ensi vuoden kasvavat menot ja muutokset verotuloissa ja valtionosuuksissa, niin ennustaisin, että vielä ensi vuosi mennee lievillä leikkauksilla”, Muukkonen toteaa. Sen sijaan vuodesta 2012 voi tulla ankea, sillä muun muassa verotulotasaus edelleen jatkaa leikkautumistaan ja yhteisöveroon ennakoidaan jopa 21 %:n tiputusta, koska määräaikainen jako-osuuden muutos jää silloin pois. ”Pelkästään verotulotasauksen pienenemisestä Kyyjärvelle aiheutuu vuosina 2008-2011 puolen miljoonan euron vaje, jonka kattaminen leikkauksilla on todella haastavaa”, Muukkonen tuo esiin.

Lisätietoja: Matti Muukkonen, matti.muukkonen@kyyjarvi.fi, 050-3522394.