Kyyjärven verkkolehti | lokakuu 2010
EtusivuPääkirjoitusTapahtumatNettiradioNetti-tv1InfoPalauteYritykset ja palvelutIn English

Yhteistyökumppaneille logopaikka. Valitse yrityksellesi sopiva aihealue ja varaa paikkasi heti !

Kyypartio toimii ja JOTA lähestyy

11.10.2010 Eki Holmberg

Syksy on ollut vauhtia ja mukavia tilanteita ja lisää tulee!

Lokakuu on lähes puolessa välissä. Laumat ja vartiot ovat saaneet  ohjelmat käyntiin ja kierrokset ylös. Valitettavaa tietenkin on ,että  uusia partiolaisia ei ole voitu ottaa siinä määrin kuin olisi ollut tulijoita .  Syy siihen on vetäjäpula, joka syksyn lopulla vielä tilapäisesti vaikeutuu, vaan ei tule ylivoimaiseksi.

Viimeisin suurempi juttu oli  retki Kokkolaan Halkokarin partiolaisten vieraiksi. Sää hieman pilasi tilaisuutta, mutta uinti Kokkolan uimahallilla nosti mieliä. Vauhtia riitti ja varmaan jonkun mielestä myös vaarallisia tilanteita sillä hyppyteline taisi olla seikkailijoiden mielikohde. Tulipahan suoritettua uintitaitomerkin hyppyosio. Syyskuun aikana ovat seikailijat tutustuneet myös valo- ja videokuvaukseen ja sillä opilla laatineet mm. valokuvasuunnistuksen. Nopolanews ja uutisen teko ovat myös syksyn ohjelmassa(kestosuosikki!) Monenmoista on ollut  ja tulee olemaan.

16.-17. lokakuuta on maailman partiolaisten ohjelmassa vuoden ehkä laajin tapahtuma. Ensi viikonloppuna "singahtaa" käyntiin JOTA eli Jambore on the air. Tänä vuonna pääasema ON KYYJÄRVELLÄ!! Kyypartio avustajineen toimivat siis Suomen johtoasemana ja kutsuna on OH2JAM. Paikka on aiempien vuosien tapaan Sahapakka ja isäntinä toimivat Tuula ja Matti. Asiantuntemusta tule lisäksi Uuraisilta Kalevi Häkkinen sekä Helsingistä eli SP:n puolelta  Heikki "Aukusti" Rantanen. Lisävoimina Jota:ssa  toimivat Pölkin Risto, joka on tänä vuonna suorittanut radioamatöörikokeen ja saanut oman kutsun eli "koolin" sekä vanha tuttu Pertti "Keppi" Louni Korpilahdelta . Myös hänellä on oma kutsu, joten toimintavoimia on. Toivotavasti saamme myös yhteyksiä.  Tänä vuonna emme järjestä leiriä Sahapakalla kuten viimevuonna,(vetäjäongelma!), mutta toivottavasti mahdollisimman moni -syyslomasta huolimatta-tulee tutustumaan ja ehkä ottamaan yhteyksiä. Myös vanhemmat ovat tervetulleita näkemään ja kokemaan mitä radiopartiointi on.  Lippukunnat Keski-Suomessa ja Pohjanmaan puolella, tehkääpä retki Kyyjärvelle viikonvaihteessa(omat eväät tarpeen) Toiminta  alkaa jo vuorokauden alussa, mutta virallinen avaus Suomessa tapahtuu lauantaina puolen päivän aikaan. JOTA-opasteet Kokkolantien ja Tuliharjuntien varressa.

Ei sitten muuta kuin kutsuja  eli "kusoja" ottamaan. Lyhytaalloilla (sw)  saattaa matkaradiollakin kuulla kutsua CQ jambore. Kutsun maatunnuksesta saattaa sitten arvata mistä päin maailmaa kutsu on tullut.(Suomi on OH)

Kuulemisiin  Kyy Eki

Ps. Syksyn aikana on muutama ilmeisesti lopettanut partiossa käymisen. Ilmoittakaa ohjaajille, mkäli ette enää jatka. Voin poistaa nimet rekisteristä eikä turhia jäsenmaksukirjeitä tule Kiitos!