Kyyjärven verkkolehti | joulukuu 2010
EtusivuPääkirjoitusTapahtumatNettiradioNetti-tv1InfoPalauteYritykset ja palvelutIn English

Yhteistyökumppaneille logopaikka. Valitse yrityksellesi sopiva aihealue ja varaa paikkasi heti !

Kauneimmat joululaulut

14.12.2010 Minna Erkkilä

Jouluun odotukseen ja valmistautumiseen kuuluu monilla ehdottomasti Kauneimmat joululaulut.
Se hetki koittaa tulevana sunnuntai-iltana, kun kirkossa kajahtavat jälleen tutut ja tunnelmalliset laulut toivottavasti suuren joukon yhdessä laulamana.

Kauneimpia joululauluja on laulettu Suomen kirkoissa jo yli 30 vuoden ajan, vuodesta 1973, jolloin Suomen Lähetysseura aloitti tämän valtavan suosion saavuttaneen perinteen. Tänä vuonna tilaisuudessa kerätään kolehti kehitysmaiden lasten auttamiseksi.

Aivan varmaa on, että laulamme jälleen niitä vanhoja, kaikkein rakkaimpia joululauluja; Maa on niin kaunis, Jouluyö, juhlayö, Me käymme joulun viettohon jne. Mutta joka vuosi joukkoon mahtuu jokunen uudempikin laulu ja kenties jokin sellainenkin, jota nyt vasta hiukan opettelemme.

Tervetuloa laulamaan ja tukemaan samalla heikompiosaisia lähimmäisiämme eri puolilla maailmaa.

Kauneimpia joululauluja lauletaan Kyyjärven kirkossa sunnuntai-iltana 19.12. klo 19.

Kuva on vastaavasta tilaisuudesta jo muutaman vuoden takaa.