Kyyjärven verkkolehti | huhtikuu 2011
EtusivuPääkirjoitusTapahtumatNettiradioNetti-tv1InfoPalauteYritykset ja palvelutIn English

Yhteistyökumppaneille logopaikka. Valitse yrityksellesi sopiva aihealue ja varaa paikkasi heti !

Matti täytti 80-vuotta

28.3.2011 Olavi Vallivaara/PK

Matti Luomala täytti 80-vuotta 28.3.2011. Juhlat oli lauantaina 26.3. Nurmijoen Eräkartanossa.

Matti Luomala syntyi  Vehkaperällä vanhempiensa Hilman ja Nestorin lapsena 28.3.1931. Hänellä oli sisar Toini, joka kuoli 1990-luvun alussa. Lapsuus- ja nuoruusvuodet olivat Vehkaperällä. Koulut käytyään käden taidot ja  yrittämisen halun saanut nuori mies oli monenlaisissa töissä. Aviopuolisoksi rinnalle johdatettiin kyyjärveläinen Martta ja heidät vihittiin avioliittoon. Avioliitosta on syntynyt lapset: Hannu,Helena,Pirkko ja Pirjo. Matti on elättänyt perheensä yrittäjänä: autokorjaamo, myyntiedustaja, varaosamyyjä ja Keski-Suomen Kuljetuksen palveluksessa. Vuosina 1960-63 perhe oli Kanadassa, jossa syntyivät Pirkko ja Pirjo. Siellä Matti oli myös yrityshommissa kulkien pitkiäkin matkoja autolla korjaus- ja huoltohommissa. Matti kertoi, että pyssy piti olla mukana, sillä joskus saattoi tulla Karhu vastaan. Matin harrastuksiin on kuulunut metsästys ja kalastus. Hän on Kyyjärven Metsästysseuran perustajajäseniä. Harmonikansoitto on myös ollut mieluinen harrastus. Hän on toiminut pitkään hanurien myyntiedustajana ja toimittanut niitä asiakkaille ympäri Suomea.

Lapset olivat järjestäneet isälle yllätysjuhlat Nurmijoen Eräkartanossa. Missäpä muualla, kun erämiestä juhlitaan? Juhlat alkoi lasten tervehdyksellä ja yhteisellä onnittelulaululla ja musiikista vastasi Kyyjärven hanuripiiri, joka soitti syntymäpäiväsankarin kunniaksi illan kuluessa monta soittokappaletta. Pitkä tarjoilupöytä oli antimineen katettu juhlan kunniaksi. Matilla on 8 lastenlasta ja 2 lastenlastenlasta. Juhlassa oli mukana kotiväen ja läheisten lisäksi sukulaisia ja ystäviä. Toivotamme Matille Onnea ja siunausta tuleville päiville!