Kesäruno

(kirjoitettu 80-vuotisonnitteluksi, sisältää niinkuin morsiamen puku: jotain uutta, jotain vanhaa, jotain lainattua ja jotain sinistä).

On  ohi  aika  hiirenkorvien.
Jo  tuomi  kukki,  tulppaanit  ja  narsissit
jo  aikaa  sitten  kauniit  päänsä  maahan  painoivat.
Nyt  vehreimmillään  koivuneidon  hiukset  tuulessa  liehuvat.
Jo  päättyyi  aika  oraitten,
nyt  pelto  ylpeänä  kortta  kantaa.

"- vielä  on  kesää  jäljellä,
vielä  tulee  kauniita  päiviä -"

Jo  aikaa  sitten  peippo  palas  talvimatkaltaan
ja  kirjosieppo  laittoi  pesän  pihapuuhun.
Käen  kuulin  kukkuvan.
Nyt  korkealla  törmäpääskyt  liitävät
ja  illoin  laulaa  mustarastas,  satakieli.
Ei  joutsen  vielä  lennä  etelään,  ei  kurki  suota  jätä.

"- vielä  on  kesää  jäljellä,
vielä  tulee  kauniita  päiviä -"

Aurinko  armas  lämpöänsä  antaa,
herkästi  suvituuli  hyräilee.
Jyrähtää  ukkonen,  ja  sade  maata  kastaa.
Kimmeltää,  välkkyy  järven  selkä,  yöhön  tyyntyy.
Ja  tuore  heinä  tuoksuu.  On  kesän  korkein  aika!

Nyt  sylin  täyden  kerään  kesää!
Kuvastan  päivänkakkaran  ja  ruusun  sielun  peiliin,
talletan  sinisiipiperhon  lennon,
lintujen  konsertin  ja  kaikki  kesän  äänet.
Kuin  metsän  marjat,  poimin  kesän  riemut.
Valoa  kesän  kannan  pimeneviin  öihin.
En  salli  sydämeeni  syksyn  tulla!

" - vielä  on  kesää  jäljellä,
vielä  tulee  kauniita  päiviä!-"


Annikki Kujala